keskiviikko 24. helmikuuta 2016

Oljenkorsi

Pyhäkoulunopettaja opetti Isä Meidän -rukouksen.
Rukousta, sanoja tavan vuoksi, mutta ei - ne ovat voimasanoja.
Elävää rukousta. Elävää sanaa.

Kiitos opetuksesta, Elsa!
Sinä autoit, vaikka uskoa emme ymmärtäneet.
En ymmärtänyt. Pieni valo ehkä pilkotti mielennurkkaan, joskus ihmettelin.
Mutta pääasiassa pelkäsin.
Eihän minusta vaan uskovaa tulisi? Eihän

Ja nyt kaikki on toisin!
Kiitos, kiitos, että tuli! Miksi juuri minä?!
Ehkä joku toinen olisi tarvinnut enemmän?
Kiitos Isä – sydän iloitsee!
Kaikki tarvitsevat!

Isä meidän joka olet taivaissa, pyhitetty olkoon Sinun nimesi,
tulkoon Sinun valtakuntasi, tapahtukoon Sinun tahtosi
myös maan päällä niin kuin taivaassa!

Anna meille tänä päivänä meidän jokapäiväinen leipämme,
ja anna meille meidän syntimme anteeksi niin kuin mekin anteeksi annamme niille, jotka meitä vastaan ovat rikkoneet. 

Äläkä saata meitä kiusaukseen, vaan päästä meidät pahasta, sillä Sinun on valtakunta, voima ja kunnia, iankaikkisesti amen.

Tulikohan siinä kaikki säkeet? Kai ne tuli. Hyvä.

Pienet rukoukset ja suuremmatkin kuullaan siellä jossain Taivaan keskuksessa. Taivaassa. Maljat täyttyvät rukouksista. Kaikki kuullaan. Lieneekö siellä sinunkin?

Kiitos Isä Taivaan.

Ja niinhän me ihmiset rukoillaan ja kiitetään.
Sellainen sydän meillä ihmisillä on, vaikka tilastot näyttäisivät mitä,
että Suomen kansa ei muka uskoisi Jumalaan. Kyllä se uskoo!

Paljon se uskoo, vaikka toista joku saattaa väittää.
Etteivät kaverit hylkäisi. Ettei maine menisi. Etteivät tavat muuttuisi.

Mutta hiljaa siellä jossain kun kukaan ei kuule eikä näe,
sydämestä lähteekin rukous.

Olisi vähän asiaa. Kaikki konstit on nyt käytetty. Olet kuulemma se viimeinen oljenkorsi, johon saa tarttua. Kaverille on kilautettu. Väärät vaihtoehdot on kokeiltu ja pudotettu pois. Mutta vielä on tämä yksi oljenkorsi. Nyt minä tartun. Haluaisin ottaa oikein kunnolla kiinni. Vaan onko se edes mahdollista?

Kuvahaun tulos haulle vehnän korsi
proagria fi kuva
Kun et vaan niittäisi vielä, vaikka puoleesi käännynkin.  Semmoinen tämä usko minun silmissäni on ollut, ei tätä oikein uskalla ajatellakaan, kun ne uskovat vaan taivaasta ja tuonpuoleisesta puhuvat! Tarkoitan kaikesta näkymättömistä asioista ja kuolemasta. Vaan minulla olisi sitä ihan tavallista asiaa. Niin olen ymmärtänyt, että tätä arkeakin Sinä hallitset. Anteeksi vaan, taivaalliset täällä maan päällä tuntuvat niin mahdottomilta, mutta arjenasiaa minulla on.

Auta Sinä Taivaitten Jumala, Jeesus Kristus Herra, auta Sinä minua. En edes ymmärrä kaikkia näitä monia nimiä mitä Sinulla on, mutta omasta puolestani hyväksyn ne kaikki. Nyt minä kiitän, kiitos että autat. Niin minä nyt uskon, jotenkin vaan tämä epäuskoni ja ymmärtämättömyyteni muuttui uskoksi kun Sinulle olen puhunut kuin parhaalle tutulle. Vieläkin sanon kiitos, kiitos ja nyt käyn kiitollisella mielellä nukkumaan.

Niin muuten nukutkos Sinä, et varmaankaan, mutta aamulla nähdään tai siis puhun taas Sinulle. Ja mitenkös se on, että puhutkos Sinä minulle? Miten se on mahdollista, voisitkos Sinä minulle puhua? Vaikkapa unessa, saanko ehdottaa?

Olihan se sekin uni Sinulta, vai oliko, kun näin unta, että koiramme meni maton alle liiteriin nukkumaan kissamme viereen. Kissa oli jo vuosia aiemmin kuollut. Aamulla ihmettelin, että mites se koira nyt sen kissan viereen meni ja kissakin oli elävä - siinä unessa. Ja sitten soittaa äiti, että koira on kuollut. Voi, voi - tarvitsin kai vahvistusta etukäteen. Että eikös ne tuommoisetkin unet ole Sinulta Taivaan Isä? 

Vielä taidan kaivaa sen ikivanhan Raamatun jostain ja katson sen merkinnän sieltä minkä rippikoulussa tein. Luen pari jaetta yleissivistyksen vuoksi vaikkapa siitä, että mitä siellä puhutaan tästä ihmisen elämästä yleensä. Mutta sitten toivon, että nukahdan hyvin. Kiitos kaikesta hyvästä, jota elämä on minulle suonut.


Kuvahaun tulos haulle auringonlasku

Hyvää yötä Jumala, puhun taas pian. Taidan mainita asiasta muillekin, että Sinulle voi puhua. Ihmeellistä. Terveisin mie.