maanantai 8. huhtikuuta 2013

Hyvää Mikael Agricolan päivää!

Suomen kielen ja kultuurin yksi merkittävä rakentaja on ollut Mikael Agricola. 9.4. on Agricolan päivä. Helsingissä on myös Agricolan kirkko, hänen mukaansa nimetty. 

Minulle se on hyvin rakas kirkko, monesta eri syystä. Yksi syy, että meidät vihittiin tuossa kirkossa vuonna 2003. Sitä ennen olin ravannut siellä monissa, monissa tilaisuuksissa - mm. alfa-kursseilla ja sinkkutapaamisissa, kryptan puolella. Siellä oli myös oikein mukava ja boheemi Pekka-pappi, joka oli saanut sydämelleen laitapuolen kulkijat ja muut onnenonkimisessa toiseksi jääneet. Hän kertoi mielenkiintoisia asioita siitä elämästä, jota tavallinen kiireinen jalankulkija ei huomaa hienostokaupungin osan, Eiran, kyljessä asuessaan. Muistaakseni hän auttoi niitä ihmisiä samaan tapaan kuin mitä työtä Hurstit tekevät ja ovat tehneet. Samoin tuossa kirkossa järjestetään joka sunnuntai jumalanpalvelus, Tuomasmessu klo 18. Se on siitä erikoinen tapaus, että kirkko on lähes joka kerta niin täynnä, että messuemäntä/-isäntä, pyytää ihmisiä tiivistämään penkkiriveissä istumistaan, että kenenkään ei tarvitsisi seisoa! Ja se on iso kirkko. Sanoppas se miten se on mahdollista, kun toisaalta jatkuvasti tiedotusvälineissä puhutaan siitä, että kirkoissa ei käy ketään!  

Mutta takaisin Agricolaan. Seuraava lainaus on Agricola -seuran sivuilta:

Mikael Agricolan elämäntyöllä on ollut suuri merkitys suomalaiselle kulttuurille. Häntä pidetään Suomen kirjakielen ja suomenkielisen kirjallisuuden isänä, kirkon uudistajana sekä rauhanneuvottelijana Ruotsin ja Venäjän välisessä sodassa 1554–1557. Agricolan perintö on selvästi nähtävissä nykyisinkin, vaikka hänen kuolemastaan on kulunut jo yli 450 vuotta.


Ruusuja päivälle ja koko viikolle
kaikille lukijoille!

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Kiitos kommentistasi!