Joka vuosi jouluisin käy mielessä myös häivähdys lapsuuden jouluista. Ei paljon, mutta juuri sopivasti häivähdyksiä. Olihan se aina hyvin jännittävää aikaa. Joulupukilla peloteltiin jo kuukausia ennen ihan perusteellisesti. Kaksi vanhempaa sisarustani pitivät siitä hauskuudesta huolen! Ja onpa minulla tallella vielä yksi joulupukille kirjoittamani kirjekin. Sinne, lähes jäässä olevalle verannalle se piti jättää, kun kirjoitettu oli. Tontut sen kuulemma sieltä toimittivat edelleen joulupukille! Joulukuusessa paloi oikeat kynttilät, joita tuli vahtia, ettei kuusi syttynyt tuleen! Sika oli tapettu jo aikaa sitten, ja kun jääkaappeja ei ollut, niin hangessa oli hyvin tilaa. Joulusauna oli ihan välttämätön. Tontut koputtelivat niihinkin ikkunoihin ja se ei sitten ollut yhtään kivaa! Isä naukkaili pullostaan juomaa salaa ja sitä samaa se tarjoili sitten joulupukillekin. Ei siitä mitään häiriötä ollut, mutta toisina jouluina isää itketti niin monet asiat, että oli erittäin hyvä, että yläkerrassa oli oma huone, jonne saatoi siirtyä kun lahjat oli avattu ja ilokin oli saattanut muuttua isän kyyneleiksi, joita ei voinut ymmärtää.
Vuosia, vuosia myöhemmin vietin jouluja ilman erityisiä tunnelmia. Eräs joulu kävin aattona nukkumaan kuin minä arki-iltana tahansa, hetkeksi sytytin kynttilän ja pian jo sammutin. Nyt on joulu -ajatukseen nukahdin. Tosin en ollut surullinen enkä kaivannut mitään. Tilanne vaan oli se, että siellä ulkomailla sillä kertaa asiat oli niin. Kyllähän se joulu siitä ohi menisi, ja niin se meni. Varmaan moni yksinäinen ajattelee, että toivottavasti joulu menee äkkiä ohi, sillä onhan se niin perhekeskeinen juhla. - Joku jouluaatto piipahdin diskoon ja tilasin sitä tavallista. Baarimikko toivotteli hyvät joulut. Sanoin yksinäisyydelle, että yritäppäs tulla mieleen, en ota vastaan...ihan hyvä oli olla kun ei ajatellut. Ja olihan seuraava päivä työpäivä. Monenlaisia jouluja on ollut, hyviä, upeita ja tylsiä.
Paras joulu nuoruuden jälkeen oli kuitenkin vuoden 1994 joulu. Lunta oli paljon. Ja oli pakkasta. Jouluaamuna sain sydämeni halusta osallistua jouluaamun Jumalanpalvelukseen. Varsin kaavamaistahan se oli; evankeliumi tuttu ja virret tuttuja, mutta kun tuli loppuvirren aika Enkeli taivaan ja sen viimeisen säkeistön;
Nyt Jumalalle kunnia,
kun antoi ainoon Poikansa
Siit enkelitkin riemuiten
veisaavat hälle kiitoksen.
lähes täysi kirkko ihmisiä nousi seisomaan ja urut soivat lähes täysillä, ajattelin, että ne varmaan ratkeaa liitoksistaan - silmiini nousi kyyneleet siitä kiitollisuudesta, jota tunsin sydämessäni...eikä sitä voinut sanoiksi pukea - se vaan Oli - todellista joulua!
Kun kirkosta ulosmennessä tutut huikkailivat Hyvää Joulua, niin tiesin, että sitähän se oli; hyvää joulua! - Sitä toivoi, että auto lähtisi käyntiin ja arjenoloiset ajatukset täyttivät mielen, mutta silloin tajusin, että joulu On Kristuksen syntymäjuhla! Olin jo 40-vuotias ja en ollut sitä aiemmin ymmärtänyt. Parempi myöhään kuin ei milloinkaan, sanoo sananlasku. Niinpä! Kristuksen juhla! Sillä asialla oli minulle nyt todellinen merkitys. Se oli todellisten joulujen avaus. Pitkät ajat tuntui kuin joka päivä olisi ollut joulu...Niinpä...eikös se jokin laulukin sanoa, että oispa meillä joulu ainainen...se sitten kuitenkin on mahdollista - ainakin melkein.
Mukavaa joulun ja uudenvuoden välistä aikaa!
Voi hyvin ja palaillaan taas!
