maanantai 10. helmikuuta 2014

Ruokaelämänkertaa - osa II

Talvella saatiin ja syötiin madetta. 


kuva on kalasaalis piste net sivuilta
made - latinaksi lota lota


Isä otti monet kerrat mukaan ja selitti talvikalastukseen liittyviä asioita. Avannolla oli tosi kylmää! Isä-Onnilla oli paksu ketunkarvainen kääntöturkki. - Kurjalta tuntui kun hän paljain käsin kylmässä näpräsi niitten verkkojen kanssa. Veteli verkkoa avannon toisesta päästä toiseen, ja saaliin irrottamisen jälkeen veti verkon uudelleen jään alle. Tärkeää oli merkitä avantokohdat, että löytää ne seuraavalla kerralla, ja tiedoksi muille jäällä liikkujille. Kovalla pakkasella nuo avannot umpeutuivat yhdessä yössä. Mateen nylkeminen oli inhottavan näköistä. Vaan ruokana tuo kala sopii mainiosti maitopohjaiseen kalakeittoon! -- Mutta madetta ei vaan tule syötyä kun se on niin suuritöinen! 


Jouluksi oli tapettu sika ja sitä syötiin pitkin talvea. - Olin kyllä varsin nirso kaiken syömisen suhteen...paitsi makean...! 
puutarha piste net sivun kuva
Mehumaija

Marjat ja mehut niistä olivat itsestäänselvyys. Kaikkea syötävää poimittiin metsästä pitkin kesää talven varalle. Äidin ja isän herkkua oli puolukka. Nykytietämyksen mukaan puolukka onkin mustikan ohella oikea super-food! Voimaruoka. Kaikki se mitä nykyisin ostelemme torilta tai Ruohonjuuren -tapaisesta kaupasta oli aikoinaan itsestäänselvyys - metsästä tai puutarhasta kerättynä. Mustaherukkamehu oli herkullista. Tietysti oli omenaa. Appelsiinit ostettiin kaupasta, mutta eipä niitä syömällä syöty. Ne laitettiin olohuoneen pöydälle sievään koriin ja hedelmien syömiseen piti kysyä lupa. Saiko ottaa? Tietysti. Mutta ilman lupaa otetusta hedelmästä saattoi saada huomautuksen! 

ruokala piste net sivun kuva
herkullisia sieniä
Sienet syötiin syksyn herkkuna kuten nykyisinkin, mutta kyllä niitä myös säilöttiin. Opin sienten syönnin vasta yli 20-vuotiaana. Mutta juuri kun olin löytänyt sienet ruokavaliooni tuli se kurja ja kaamea Tshernobylin ydinvoimalan räjähdys, v. 1986. Ydinpäästöt laskeutuivat myös Suomeen ja erityisesti sienten syönti kiellettiin oikein viralliselta taholta. Samoin pienten järvien ja lampien kalojen syöntiä tuli rajoittaa. Olipa se aikaa! – Ja nyt on ollut myös Japanissa tosi paha ydinvoimalaonnettomuus – niin kysynpähän vaan: Miksi enää rakennetaan ydinvoimaloita?

Ennen Suomessa syötiin näin. Nykyisin monet ihmiset ovat palanneet tähän ennevanhaiseen tyyliin.

  
Mietin tässä samalla jo seuraavaa blogia. Mitäpä sitä ruokia muistelemaan...oikeastaan tämä on ollut hyvä muistutus siitä, että meillä on hyvä yhteiskunta monessa suhteessa. On ollut ja on edelleen. Ainakin jokainen on saanut ruokaa syödäkseen ja hyvin. Nykyisin valitetaan kovin paljon. Itsekin - höh, ihan liikaa on ääneen ihmettelyä. Kuitenkin ruuan suhteen on aina paras ohje se, että ei syö sellaista ruokaa mikä ei itselle sovi. Ja että ei syö liikaa. Ähkyolot eivät kai ole tarkoitettu kenellekään. 

...pitää alkaa suunnittelemaan seuraavaa blogia...ehkä hengen ruokaa enemmänkin niistä kun ei koskaan tule ähkyolo...se on varsinaista virkistysruokaa. Tänään katsoin Rauno Helpin kertomana. Ihan siitä virkistyi. Suosittelen.

Palaillaan...voi hyvin & paljon siunausta elämääsi!



maanantai 3. helmikuuta 2014

Ruokaelämänkertaa - osa 1

Nykypäivänä ruuasta ja ruuan terveellisyydestä puhutaan paljon.  Ruuasta on tullut eräänlainen mittari jopa ihmissuhteissa. Kuka syö minkälaista rasvaa, viljaa, maitotuotteita jne. Melkoiseksi ääneen pohdiskelijaksi sitä on itsekin syyllistynyt. Mutta aina muistan mainita, että täti söi Keijua. Ja silti hän eli reilusti yli 80-vuotiaaksi. Tosin lonkkia pakotti - ja paljon!  Siis me kaikki olemme yksilöitä monessa suhteessa ja kuitenkin samaa ihmisrotua alusta loppuun – paljon meissä on yhteistäkin!

Muistikuvani lapsuuden ruuista ovat varsin harhailevat. Ruokaa syötiin nälkään; arkena arkiruokaa, juhlahetkinä parempaa. Syötiin mitä pöytään laitettiin. 



Peruna oli hyvin keskeinen ruokatarvike ja viljatuotteet. Perunan kanssa syötiin lihaa eri tavoin tehtynä. Eikä se läskisoosi mitenkään harvinaista ollut. Viikonloppuisin uunissa paistui perunalaatikko ja karjalanpaisti. Piiraat oli tehty jo aamuvarhain ja niitä riitti koko viikonlopuksi. Piiraita ei kyllä syöty joka päivä kuten nykyisin markettien uuneista piiraat houkuttavat ja koukuttavat kuluttajia piiraiden syöntiin hetkenä minä hyvänsä. Jälkiruuaksi oli marjasoppaa.

Perunalaatikko oli herkullista uunissa pitkään hautunutta, jossa oli siansilavaa ja hiukan lihaa päällä. Se ei ollut maitoon tehty eikä maitoa juotu kuin ruokajuomana lasillinen tai kaksi. Jotkut joivat piimää, mutta mehua tai vettä en muista kenenkään juoneen. Karjalanpaisti oli aina hyvää. Sen liemi oli herkullista perunoiden tai perunamuusin kanssa. Viikonloppu alkoi vasta lauantai-iltana työ- tai koulupäivän jälkeen - oli kuusipäiväinen työviikko - tai maatilalla työtä oli joka päivä! – Lihapullat olivat herkkuani ja ovat edelleenkin, vaikka elimistöni onkin alkanut vierastaa paistettua ruokaa.

Etikkapunajuuret

Salaattia meillä ei syöty. Sisko kasvatteli vihreitä lehtiä porkkanoiden katveessa vaan eivät ne varsinaiseen ruokapöytään päässeet! Keitetyt punajuuret, etikkaliemessä maustuneet, olivat aikuisten salaattia ja etikkakurkut. Isän muistan maininneen, että salaatit ovat jänisten ruokaa. Hym! Voisinpa lähteä tästä rönsyilemään, mutta kun en. Siis mies ei syönyt heiniä ja se oli sillä selvä! – Vaan kerranpa meillä oli peräti Kreikasta asti vieras, joka meni kasvimaalle ja nappasi sieltä sipulin. Pesi vesipostin alla ja rouskutti sen siinä saman tien. Jo oli ihmettä kerrakseen!

Kesäisin syötiin kalaa monella eri tavalla. Ahvenia paistettiin. Lahnasta savustettiin savukalaa. Hauesta ja ahvenesta saatiin keittoja. Särkikalat joutivat kissoille. Muikkuja syötiin, mutta ne oli ostettu. Joskus äiti teki suolakalaa; kuivatti auringonpaisteessa aitanseinällä hyvin, hyvin pitkään. Se oli kuulemma hyvää.



Kaikki kala oli itse kalastettua järvestä, jonka rantaan matkaa oli alle sata metriä. Jos mieli kalaa; verkot tai katiska veteen, odotusta yön yli ja seuraavana päivänä sitä sitten oli - kalaa! Iän myötä (9 - 10-vuotiaana) minullakin oli omat katiskat ja monet kauniit kesäaamut aloitin katiskoja tarkistelemalla. 



Tavattoman puhutteleva asia minun on nyt tähän kerrottava, vaikka se ei varsinaisesti ruokaan liitykään. Mietin vuosikymmeniä tuota tapausta. Se puhutteli minua yleisluontoisesti koko ihmiskuntaakin ajatellen, vaikka kyseessä oli kissa, lintu ja katiska. Lintu oli lentänyt kuivalla rantamaalla olevaan katiskaan. Ja eikö mitä, kissa hiipinyt perässä. Siellä kiipelissä se maukui onnettomana. Eikä se ollut tehnyt linnulle mitään, vaikka varma olen, että sen perässä se sinne kiipeliin oli joutunut. Molemmat päästin pois. Kissa säntäsi heinikkoon ja pieni lintu taivaan tuuliin. Sen pituinen se. Eikö vihollinen tappanutkaan saalistaan, kun huomasi olevansa samassa kiipelissä? Ei. Tuli hätä omasta elämästä. Kissan elämästä. Siitä yhdestä niistä seitsemästä, vai miten sitä kissoista sanotaankaan. 

...talvella taas käytiin madeverkoilla, mutta siitä sitten ensi kerralla!

Voi hyvin, hyviä ja terveellisiä ruokia syöden. Kerro oma ruokatarinasi, jos haluat. Palataan - siihen asti sinulle hyvä lukija siunausta ja kaikkea hyvää!