torstai 4. tammikuuta 2018

Toiset nukkuu kadulla!

Aivan hengästymiseen asti tulee mietittyä;

Miksi?

...että miksi, miksi täällä kaduilla on niin monia kerjäläisiä? Heistä ei muuten kukaan (tietääkseni) ole marokkolainen, afrikkalainen tai intialainen tai kiinalainen. Ei. He ovat tulleet Euroopasta näille kulmille ja ovat nyt kerjäläisenä.

On myös paikallisia. He eivät ole juoppoja, vaan usein työttömiä miehiä, jotka kertovat taustaansakin jos heitä jututtaa. Tilanteita on ihmisten elossa monenlaisia.

"Hei taas!" "Hei, tässä mä vaan oon." Hän on nuori, ei totaalinen epäonnistuja, lienee vapaudentunteen valloittama. Seikkailija. Unelmoija. Työperäinen muuttaja. Mutta puhelinmyynnin palkanmaksu ei ollut sujunut. En kuullut miksi. Jotain oli mennyt pieleen. Oli niin tai näin. Aika kuluu nyt kadulla.

Koska hän on perusolemukseltaan reipas ja elämäniloinen, uskallan sanoa, että ethän sä ole suunnitellut itselles kerjäläisen osaa. Ethän?! Sä olet fiksu kaveri. Sulle on jotain parempaa elämässä varattuna. Ihan varmasti.

Hän sanoo, että ei todellakaan. Ei. Tummat silmät katsovat luottavaisena kohti kysyjää. En mä tähän jää, sanoo. Jo tutussa tarinassa vilahtaa sana äiti ja huoli siitä, että ei vaan äiti tietäisi. Äiti, äiti on sydänalassa. Äiti rakastaa, ihan varmasti. Että ei vaan tietäisi.

"Otathan itseäs niskasta kiinni ja palaat Suomeen.", sanon toivoen, että sillä olisi jokin merkitys.

Punainen Risti auttaa, joskus kuukauden päästä, sanoo, en mä tänne jää.

Jätän kolikoita. Kiittää. Pyytää siunausta minulle ja kaikkea hyvää. Joku pappi oli käynyt rukoilemassa. Viltti lämmittää istuinpaikkaa. Nenän edessä on pieni muovinen kippo.

Hei vaan, joo nähdään!

Puhallan poskeni pulleiksi ja sitten ilmat pois, pyöritän päätä ja huomaan tolpalla olevan taksinkuljettajan yhtyvän huokaukseeni. Tai ainakin luulen niin. On jo ilta ja hämärtää, kello on puoli kymmenen, kauppoja suljetaan, kaupunki alkaa hiljetä.



Fuengirolan rantaa, ilta alkaa hämärtyä
Palaan kotiin. Koti-ikkunassa pilkistää valoa. Tiedän, mies on tehnyt herkkuruokaa, lemppariamme. Tapasitko tuttuja?

Tuttuja ja tuttuja - joo ja ei - sydän on sykkyrässä hetken kuin käpertyneenä katukivetykselle, kurjuudesta, kohtalosta, huonosta lapsuudesta, epäonnesta. Mutta ei, ei kuitenkaan.

            Ei siellä ketään tuttuja ollut. Joku suomalainen jutteli. Ei muuta.

On täysi kuu. Ulkona on poikkeuksellisen lämmintä. Onneksi.

Suomalaisia ulkomailla - sitähän me ollaan - suomalaisia ulkomailla.

Joskus sitä vaan miettii, että

Miksi?

Oma ottama kuva, Fuengirola beach ilta


Nyt näin.
Voi hyvin.
Palataan, uusin miettein - uusin näkymin.



















5 kommenttia:

  1. Joskus on vähän näin ja sitten taas niin. Yksi aamu vein lapset harkkoihin ja poikkesin Starbucksille kahville. Viereiseen pöytään istui yksinäinen nainen, vesipullo seuranaan. Kassista päättelin, että siinä on mainen omaisuus. Kävin kaupassa ja ostin yhdet tykötarpeet myös yhteen instant-aamiaiseen. Kysyin ohikulkiessa yksinäiseltä naiselta, että maittaisiko aamupala. Myöntävän vastauksen saatuani jätin eväskassin siihen ja toivotin mukavaa päivää.

    Hetken oli hyvä mieli, mutta poikkesin toiseenkin kauppaan. Sen kaupan edessä olevalla penkillä istui useampi aamupalan tarvitsija. En pysty näitä kaikkia ruokkimaan. Jos sitten aina silloin tällöin edes yhdelle..

    VastaaPoista
  2. Johanna just niin, aina silloin tällöin on pakko auttaa, mutta ei tilanne siitä mikskään muutu. Tänään näin, huomenna toisin. Äiti-Teresaksi ei ole kutsumusta ryhtyä, mutta Suomen sosiaalivirkailijalla olisi täällä ihan täysipäiväinen homma. - Sellainen on kuulemma ollut, mutta määrärahat olivat loppuneet, sanoovat.

    Mutta jatketaan... Hyvää uutta vuotta Sinulle & koko perheellesi 2018. Toivotaan siitä hyvää vuotta kaikin puolin. :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Silloin aikoinaan osui jommasta kummasta iltapäivälehdestä tuo uutinen sosiaalityöntekijän määrärahojen loppumisesta. Ja kuinka Espanjassa on paljon suomalaisia jotka tarvitsisivat apua.

      Hyvää tätä vuotta Kaisa!

      Poista
  3. On kurjaa nähdä ihmisiä kadulla,mutta jotkut eivät ole valmiita ottamaan apua kun sitä tarjotaan. VIime talvena halpissupermarketin edessä ,jossa käyn usein ostoksilla, oli aina pyörätuolissa istuva keski-ikäinen mies,joka vaikutti ihan fiksulta ihmiseltä. Jossain vaiheessa näin että kyllä hän pääsi ihan hyvin liikkeelle ilman pyörätuoliakin ,mutta se kai auttoi saamaan myötätuntoa ja kolikoita.Kun oli oikein kylmää viime talvena, otin yhteyttä kodittomien turvakotiin, ja kerroin siitä miehelle, mutta hänpäs ei ollutkaan valmis lähtemään sinne:hän sanoi että siellä on sääntöjä mutta kadulla hän on vapaa.... SItten on afrikkalais-amerikkalainen nainen, joka kutsuu itseään Queeniksi, ja hänelle eivät pienet kolikot kelpaa. Eikä voileipäkään,kun yritin kerran hänelle tarjota. Tel Aviv on kuulemma rakentamassa kodittomille uuden keskuksen, jossa he voivat yöpyä silloin tällöin, käydä suihkussa, levätä ja syödä lämpimän aterian, mutta kaikki eivät kuitenkaan sitä halua,niinkuin edellä mainitsemani mies, jota en sen jälkeen nähnytkään ,koska häneltä vietiin pyörätuoli,enkä tiedä minne hän häipyi.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Jael kiitos kommentistasi. Varmaan vastaavia tapauksia on täällä Fuengirolassakin. Ainakin yksi naishenkilö, josta toisinaan somessa kyselläänkin ja kirjoitellaan, on ollut vuosia tuolla pankkien sisäänkäyntien suojassa matkalaukkuineen. - Hieno juttu tuo Tel Avivin rakennushanke. - Lienee aina kautta aikojen ollut kerjäläisiä, puhutaanhan niistä jo Raamatussa. - Tuo jutussa mainitsemani (anonyymi) kaveri on kyllä niin symppis ja reipas, ei voi muuta kuin toivoa hänelle parasta mahdollista käännettä. - Kaikkea hyvää, jatketaan.

      Poista

Kiitos kommentistasi!