perjantai 27. joulukuuta 2013

Joulu

Vuoden 2013 on nyt vietetty. Kuten tavallista - syöty, levätty, saatu lahjoja ja ihmetelty säätä. Tänä vuonna meillä olikin lumeton joulu ja lämmin. Plusasteita juuri sopivasti niin, että parvekkeella sai pitää ruokia, jotka eivät jääkaappiin mahtuneet. Ja tulipa käytyä seurakunnan joulujuhlassakin, oli kuorolaulua, yhteislaulua, puheita ja saarna. Hyvää puuroa ja kahvit pipareineen!

Joka vuosi jouluisin käy mielessä myös häivähdys lapsuuden jouluista. Ei paljon, mutta juuri sopivasti häivähdyksiä. Olihan se aina hyvin jännittävää aikaa. Joulupukilla peloteltiin jo kuukausia ennen ihan perusteellisesti. Kaksi vanhempaa sisarustani pitivät siitä hauskuudesta huolen! Ja onpa minulla tallella vielä yksi joulupukille kirjoittamani kirjekin. Sinne, lähes jäässä olevalle verannalle se piti jättää, kun kirjoitettu oli. Tontut sen kuulemma sieltä toimittivat edelleen joulupukille! Joulukuusessa paloi oikeat kynttilät, joita tuli vahtia, ettei kuusi syttynyt tuleen! Sika oli tapettu jo aikaa sitten, ja kun jääkaappeja ei ollut, niin hangessa oli hyvin tilaa. Joulusauna oli ihan välttämätön. Tontut koputtelivat niihinkin ikkunoihin ja se ei sitten ollut yhtään kivaa! Isä naukkaili pullostaan juomaa salaa ja sitä samaa se tarjoili sitten joulupukillekin. Ei siitä mitään häiriötä ollut, mutta toisina jouluina isää itketti niin monet asiat, että oli erittäin hyvä, että yläkerrassa oli oma huone, jonne saatoi siirtyä kun lahjat oli avattu ja ilokin oli saattanut muuttua isän kyyneleiksi, joita ei voinut ymmärtää.

Vuosia, vuosia myöhemmin vietin jouluja ilman erityisiä tunnelmia. Eräs joulu kävin aattona nukkumaan kuin minä arki-iltana tahansa, hetkeksi sytytin kynttilän ja pian jo sammutin. Nyt on joulu -ajatukseen nukahdin. Tosin en ollut surullinen enkä kaivannut mitään. Tilanne vaan oli se, että siellä ulkomailla sillä kertaa asiat oli niin. Kyllähän se joulu siitä ohi menisi, ja niin se meni. Varmaan moni yksinäinen ajattelee, että toivottavasti joulu menee äkkiä ohi, sillä onhan se niin perhekeskeinen juhla. - Joku jouluaatto piipahdin diskoon ja tilasin sitä tavallista. Baarimikko toivotteli hyvät joulut. Sanoin yksinäisyydelle, että yritäppäs tulla mieleen, en ota vastaan...ihan hyvä oli olla kun ei ajatellut. Ja olihan seuraava päivä työpäivä. Monenlaisia jouluja on ollut, hyviä, upeita ja tylsiä.

Paras joulu nuoruuden jälkeen oli kuitenkin vuoden 1994 joulu. Lunta oli paljon. Ja oli pakkasta. Jouluaamuna sain sydämeni halusta osallistua jouluaamun Jumalanpalvelukseen. Varsin kaavamaistahan se oli; evankeliumi tuttu ja virret tuttuja, mutta kun tuli loppuvirren aika Enkeli taivaan ja sen viimeisen säkeistön;

Nyt Jumalalle kunnia, 
kun antoi ainoon Poikansa
Siit enkelitkin riemuiten
veisaavat hälle kiitoksen.

lähes täysi kirkko ihmisiä nousi seisomaan ja urut soivat lähes täysillä, ajattelin, että ne varmaan ratkeaa liitoksistaan - silmiini nousi kyyneleet siitä kiitollisuudesta, jota tunsin sydämessäni...eikä sitä voinut sanoiksi pukea - se vaan Oli - todellista joulua!

Kun kirkosta ulosmennessä tutut huikkailivat Hyvää Joulua, niin tiesin, että sitähän se oli; hyvää joulua! - Sitä toivoi, että auto lähtisi käyntiin ja arjenoloiset ajatukset täyttivät mielen, mutta silloin tajusin, että joulu On Kristuksen syntymäjuhla! Olin jo 40-vuotias ja en ollut sitä aiemmin ymmärtänyt. Parempi myöhään kuin ei milloinkaan, sanoo sananlasku. Niinpä! Kristuksen juhla! Sillä asialla oli minulle nyt todellinen merkitys. Se oli todellisten joulujen avaus. Pitkät ajat tuntui kuin joka päivä olisi ollut joulu...Niinpä...eikös se jokin laulukin sanoa, että oispa meillä joulu ainainen...se sitten kuitenkin on mahdollista - ainakin melkein. 

Mukavaa joulun ja uudenvuoden välistä aikaa! 

Voi hyvin ja palaillaan taas!

4 kommenttia:

  1. Kylläpä hienosti kuvailit elämäsi jouluja! Sama riemu minullakin nykyään joulun sanomasta. Tuntuu kummalliselta etteivät kaikki tajua sitä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Marita kommentista...no joo tuossa oli vähän sieltä täältä...mutta se ensimmäinen joulukirkossa käynti oli todella oikea ahaa-elämysten aamu...sitä oli ihan ihmeissään että mulle tää on uusi juttu...mutta nämä ihmiset ovat käyneet täällä joka joulu...ja ne urut...hienoa oli. - Toinen asia on se, että se sanoma tahtoo jäädä traditioiden alle...

      Poista
  2. Tutun tuntuista, kiitos muistelusta. Tosin meillä karjalaisilla sodan jälkeen oli hyvin nikat joulut perheissäkin. Äidin tekemiä sukkia lahjaksi, isän tekemiä suksia. Äiti teki syttyä sian päästä. Ohrapuuroa. Isä oli pukkina pyykkkori selässä ja nuttu nurinpäin. Hyvä pukki olikin. Kuusi keskellä lattiaa ja piiri pyöri sen ympärill. Hevonen vei kulkusten helistessä ani aikaisin kirkkoon! Kaitte hyvä Sinulle!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Miten suunnattoman mielenkiintoisia muisteloja Valma! Niin tuo turkki nurinpäin taisi olla joskus meilläkin. Mutta tuo kuusi keskellä lattiaa on lapsille varmaan täydellistä! Hevonen ja reki - aivan ihanaa. - Mieleen on jäänyt myös pyhäkoulun pikkujoulut! Ne olivat oikeastaan todella mieluisat...Harmi oli kun meillä isä joi jouluna, oli hyväntuulinen mutta joi...ja todella luulin pitkään, että kukaan muu eikä missään perheessä juo alkoholia kuin vain meillä...odotin kovasti siitäkin syystä aikuistumista...että monenlaista!

      Poista

Kiitos kommentistasi!