Tie - 2

Lapsuus, nuoruus, maailma…pari sanaa mistä tulen minne menen

Parikkala, Helsinki, New York, USA

”Se oli aurinkoinen päivä. Puhelin soi. Vastasin puhelimeen ja sieltä sanottiin, että teille on syntynyt tyttö. Muut kaikki olivat pellolla töissä. Mie olin yksin kotona ja kai ne luulivat miuta vanhemmaks. Mie kerroin sit muille.”

Yhdeksän vuotta vanhempi sisareni on kertonut tuon tarinan moneen kertaan ja aina se saa minut hyvälle tuulelle. Isä oli hakenut meidät moottoripyörällään laitokselta. Joskus äiti nauroi, että olisi tuo taksin saanut lähettää! Savonlinnasta kun on noin 65 km Kannakselle, Parikkalan Kaukolan kylään. Ja se oli lokakuu! Mutta kun ei niin ei. Moottoripyörällä toi. Minusta tuli perheen kuopus isän täyttäessä samana syksynä 50.

Isä oli moottoripyörämiehiä
...ja tuossa edessä isänsylissä on monet matkat menty!

Lapsuus nykyisestä näkövinkkelistä on saanut jo niin kultaiset kehykset, että monet ikävät asiat ovat unohtuneet. Hyvät asiat ovat mielessä ja niitä on runsaasti.

Parasta elämässä oli kesät.

Ennen vanhaan ne tuntuivat olevan aina lämpimiä ja kauniita. Pääsääntöisesti olin huoleton ja rakastin elämää. Siitäkin huolimatta, että olin pienikasvuinen. Usein jouduin taistelemaan ja puolustamaan oikeuksiani vanhempien sisarusteni aivoitusten aallokoissa! Jonkin verran jouduin tekemään töitä. Joskus oli pakko. Äiti hoiti tiedotus hommat; isä sanoi, että ...! Oli perunapeltotöitä, kasvimaan kitkemistä, kivien keräämistä pellolta, heinien polkemista heinäladoissa, heinäseipäiden tappien keräämistä pellolta ja lehmiä piti paimentaa/ajaa pellolle ja illalla takaisin navettaan. Mielenkiintoista oli se, että äiti ei antanut lypsää. Sanoi, että älä sinä näihin navettatöihin puutu, ajattele vaan parempia töitä! Lypsämisen opin naapurissa. Sokerijuurikkaan harventamisesta sainkin sitten jo omaa rahaa, naapruin pelloilta. Käytiin marjassa, sienessä ja vastaksia tekemässä. Äidin puolesta olisin saanut olla vapaa kuin taivaan lintu, mutta isä vaati. Kaikkien piti tehdä töitä. Näin jälkeen päin ajateltuna, se oli ihan hyvä asia!

Vapaa-ajat kuluivat kuin siivillä järvellä soudellen, uiden ja ongella. Naapureissa oli samanikäisiä lapsia, tekemisen puutetta ei ollut koskaan! Rakastin kesäurheilulajeja, pyöräilyä ja pesäpalloa. Talvet olivat aina liian pitkiä. Mutta hiihtäminen oli mukavaa ja tykkäsin mäenlaskusta sekä mäkihypystä! Jos nyt olisin nuori, alkaisin harrastaa mäkihyppäämistä. Järven jäällä kylmässä ja viimassa olen hiihtänyt niin paljon, että en vieläkään voi ymmärtää, että jotkut ihmiset hehkuttavat meren jäällä hiihtämisen tai siellä kävelyn ihanuutta. Vaan olkoon - toinen sietää kylmää paremmin kuin toinen.

kipsityö pohtivasta enkelihahmosta..

Kotimme ei ollut kristillinen tai hengellinen. Pyhäkouluunkaan ei ollut pakko mennä, mutta kävin. Pyhäkoulunopettaja, naapurin Elsa opetti meille, että Jeesus on kaikkien lasten ystävä. Hän antoi muistolauseet, rukoili ja opetti rukoilemaan, laulettiin virsiä ja lopuksi saimme lampaan omaan pyhäkoulutauluun. Elsa kertoi vuosikymmeniä myöhemmin, että äitini oli esirukoilija.

Oikeastaan äidin sisäistä elämää kuvastaa uneni, jonka näin melko heti hänen kuolemansa jälkeen. Silloin sitä en ymmärtänyt, mutta oman kääntymykseni jälkeen heräsi toivo. Unessa oli äidin hautajaisiin lähtöä, siis lähdön kiireitä vielä kotona. Suurin ongelma oli kun äiti ei keksinyt mitä hän laittaisi päälle. Hänellä oli musta mekko, mutta hän ei pitänyt siitä. Ajattelin unessa, että eihän hänen olisi tarvinnut sitä pohtia, koska hänhän oli kuollut. Mutta näytti siltä, että hän ei ollutkaan kuollut, vaikka hautajaisiin oltiin lähdössä. Pohdinpa tuota unta vuosien myötä aina silloin tällöin. No, unet ovat unia! Eikä niillä tarvitse olla toden kanssa mitään tekemistä. Mutta joskus on. Joskus ei. Raamatun kertomuksissa unilla on hyvin tärkeä tehtävä.

...unet tulevat ja menevät...

Rippikoulu piti käydä, että sen jälkeen pääsi tanssimaan. Rippipappi Saukkosen Jussi oli kuin Hangon keksi! Juuri sellainen kuin papin piti ollakin, maailman mukavin pappi. Kaikki tykkäsivät hänestä. Hän jaksoi väsymättä hymyillä ja opettaa eikä ollut ankara kenellekään. Viljeli huumoria ja kertoi asioista pilke silmäkulmassa.  

Nuoren rakkaus - suuri unelma!

Kaikista rippikoulunopetuksista pohdin eniten rakkautta. Rakkaus oli ihanaa. 

Ainakin se, josta iskelmissä kerrottiin, kaivattiin, itkettiin ja sitä haluttiin. Nuoren tytön sydän ei todellakaan odottanut mitään muuta kuin suurta rakkautta. Oi milloin, milloin se saapuisi? Isä oli varmistanut, että niitä semmoisia ei meidän tontille tarvinnut tulla. Oli niin totinen ja vihaisenoloinen, että kyllä se selväksi tuli!

Korinttilaiskirjeessä Paavali puhui rakkaudesta. Saman tekstin olin kuullut moneen kertaan vihkitoimitusten yhteydessä. Se oli ohjenuora rakkaudesta, jonkalaista sen sitten pitäisi olla. Miten se oli mahdollista? 

1. kirje korinttilaisille 13

... Rakkaus on pitkämielinen, rakkaus on lempeä, rakkaus ei kadehdi, ei kerskaa, ei pöyhkeile, ei käyttäydy sopimattomasti, ei etsi omaansa, ei katkeroidu, ei muistele kärsimäänsä pahaa. Ei iloitse vääryydestä, vaan iloitsee yhdessä totuuden kanssa; kaikki se peittää, kaikki se uskoo, kaikki se toivoo, kaikki se kärsii. Rakkaus ei koskaan häviä, mutta profetoiminen, se katoaa ja kielillä puhuminen lakkaa ja tieto katoaa...

... niin pysyvät nyt usko, toivo, rakkaus, nämä kolme; mutta suurin niistä on rakkaus.

Päiväkirjamerkinnäksi jäi huokaus ulkopuolisuudesta uskonasioihin:

Jos olisi - joku - Jeesus (?) niin sitten olisi kai oikea joulukin. 

Jeesus ei ikään kuin ollut vaikka oli. Uskovat puhuivat Jeesuksesta, mutta miten ihmeessä Hänestä niin paljon piti puhua? !

Radio Luxembourg kuului juuri ja juuri ... voi kun se joskus kuuluisi paremmin! Mutta onneksi sentään kuului. Siellä jossain oli elämää isolla E:llä. Pääsisipä sinne kauas pois. Joskus. Maailmalle. Ja isä sanoi, että pitäisi mennä kauppaopistoon. Äiti tehosti: Pitää tehdä niin kuin isä sanoo. Usko vaan, muuten ei tule mistään mitään. Oma ammatti on oltava. Sano miun sanoneen. Ammatti on oltava!

...vai oliko se peltotyö sittenkin...
ei...kyllä tästä selvitään, aina on
selvitty, äiti sanoi niin...

…jatkuu                                       Hyvää uutta päivää!