keskiviikko 20. helmikuuta 2013

Voitto kotiin!

Kiitos tuhansien kilometrien taakse! Appelsiinipuun alla -blogin kirjoittaja Yaelian järjesti arvonnan, jonka voitin! Kuvissa alapuolella voittokirja.

Arvonnanvalvojana oli suloinen koira nimeltä Bambi! ... rakkauteni koiria kohtaan saattoi vaikuttaa asiaan koirathan vaistoavat asioita, joista meillä ihmisillä ei ole kuin aavistus, jos sitäkään...no, höpöttelyt sikseen....Kiitos Yaelianille mielenkiintoisesta blogista ja tapauttelut Bambille!





Onni on omistaa kaunis muistikirja. Samalla se muistuttaa granaattiomenan terveellisyydestä. Googlettamalla voi löytää tiedostoja toisensa jälkeen miten terveellinen tuo yksi maailman vanhimmista viljellyistä hedelmistä onkaan! Onneksi sitä saa nykyisin myös Suomesta.

Se on niin terveellinen, että nyt heti kun selviän tästä lopustakin flunssasta - menen kauppaan ja ostan granaattiomenia. Myös espanjalainen kaupunki Granada on saanut nimensä tästä hedelmäpuusta! - Mielenkiintoista on myös se, että juutalaisten Toorassa on 613 mitsvaa eli ohjetta,  yhtä monta kuin yhdessä granaattiomenassa on siemeniä! Sitäpä aikoinaan ihmettelinkin, opasaikoina, että miten ihmeessä niitä saattoi syödä kun tuntui, että eihän niissä muuta ollut kuin siemeniä! Mutta kuten tiedämme kaikki ei ole aina siten miltä näyttää!

Terveyttä edistäviä granaattiomenahetkiä itse kullekin! 

Voikaamme hyvin!

2 kommenttia:

  1. Mukavaa kun voitto saapui ja oli mieluisa.Ja paranemisiin,toivottavasti flunssa pian on jo poissa.

    VastaaPoista

Kiitos kommentistasi!