Hau, hau - mitä kuuluu kanssa matkustaja?

Metromatkat ovat yleensä yksitoikkoisia. Mutta monenlaistahan niiden aikana tapahtuu, jos mittakaavaksi otetaan vaikka yksi vuosi. On nukkujia, on meluajia, juoppoja, on ystävällisiä tätejä ja setiä, on kikattavia nuoria. On töihin meneviä ja töistä palaavia jne.

Huomattiin tässä kertana muutamana, että koiraihmisillekin on omat vaununsa. Vaunun ulkopuolella on merkki, että ei koiria. Hymähdettiin, että eipä se taida käytännössä näkyä. Mutta ihan sama mehän tykätään koirista. - Toisaalta usein mukanamme kulkeva autisti tyttö pelkää koiria ihan hirvittävästi. Aina on kuitenkin selvitty. Usein sanon, että koira on menossa kotiin. Kummasti se rauhoittaa, ja hän toistaa: Koira on menossa kotiin.

Sakasanpaimenkoira matkalla kotiin!

Vaan eilenpä vastapäätä istumaan tulikin reipas kulkija. Hänen emäntänsä osoitti penkkiä, jolle hän tottuneesti kävikin matkaa taittamaan. Vähän hippiluotoisia olivat nuo isäntä ja emäntä. Kysyin, että saakos tätä matkustajaa silittää. Nuuhki suklaanhajuisia sormenpäitäni ja katseli kyselevästi isääntäänsä päin. Samalla sekunnilla isäntä laittoi teknomusiikin mukana olleesta laitteestaan lähes täysille. Sanoin, että laitapa vähän hiljemmalle. Laittoi kun tyttöystäväkin kehotteli, mutta kukaan ei käskenyt sulkemaan. Jo oli metrossa teknotunnelmaa!

Koira höristeli korviaan ja vaikutti muuten varsin koulutetulta. Rento retkikunta jäi pois jo Sörnäisissä ja tavanomainen rauha palasi vaunuun. Ehkä hetkeksi, jatkosta en tiedä olihan perjantai-ilta vasta alullaan...Junapuolella sen sijaan lienee ollut vieläkin vilkkaampaa, sillä Puistolassa joku oli yrittänyt liikkuvan junan kyytiin, ja tänä aamuna tuo joku on sitten herännyt ties missä sairaalassa vakavien vammojensa runtelemana. -- Junien kanssa ei nyt kannata "taistella" eikä autojen, aina jää toiseksi.

Hyviä ja turvallisia matkoja, missä sitten liikutkin!

Voi hyvin!

p.s. ja koirat mieluummin lattiatasossa tai sylissä...