torstai 4. tammikuuta 2018

Toiset nukkuu kadulla!

Aivan hengästymiseen asti tulee mietittyä;

Miksi?

...että miksi, miksi täällä kaduilla on niin monia kerjäläisiä? Heistä ei muuten kukaan (tietääkseni) ole marokkolainen, afrikkalainen tai intialainen tai kiinalainen. Ei. He ovat tulleet Euroopasta näille kulmille ja ovat nyt kerjäläisenä.

On myös paikallisia. He eivät ole juoppoja, vaan usein työttömiä miehiä, jotka kertovat taustaansakin jos heitä jututtaa. Tilanteita on ihmisten elossa monenlaisia.

"Hei taas!" "Hei, tässä mä vaan oon." Hän on nuori, ei totaalinen epäonnistuja, lienee vapaudentunteen valloittama. Seikkailija. Unelmoija. Työperäinen muuttaja. Mutta puhelinmyynnin palkanmaksu ei ollut sujunut. En kuullut miksi. Jotain oli mennyt pieleen. Oli niin tai näin. Aika kuluu nyt kadulla.

Koska hän on perusolemukseltaan reipas ja elämäniloinen, uskallan sanoa, että ethän sä ole suunnitellut itselles kerjäläisen osaa. Ethän?! Sä olet fiksu kaveri. Sulle on jotain parempaa elämässä varattuna. Ihan varmasti.

Hän sanoo, että ei todellakaan. Ei. Tummat silmät katsovat luottavaisena kohti kysyjää. En mä tähän jää, sanoo. Jo tutussa tarinassa vilahtaa sana äiti ja huoli siitä, että ei vaan äiti tietäisi. Äiti, äiti on sydänalassa. Äiti rakastaa, ihan varmasti. Että ei vaan tietäisi.

"Otathan itseäs niskasta kiinni ja palaat Suomeen.", sanon toivoen, että sillä olisi jokin merkitys.

Punainen Risti auttaa, joskus kuukauden päästä, sanoo, en mä tänne jää.

Jätän kolikoita. Kiittää. Pyytää siunausta minulle ja kaikkea hyvää. Joku pappi oli käynyt rukoilemassa. Viltti lämmittää istuinpaikkaa. Nenän edessä on pieni muovinen kippo.

Hei vaan, joo nähdään!

Puhallan poskeni pulleiksi ja sitten ilmat pois, pyöritän päätä ja huomaan tolpalla olevan taksinkuljettajan yhtyvän huokaukseeni. Tai ainakin luulen niin. On jo ilta ja hämärtää, kello on puoli kymmenen, kauppoja suljetaan, kaupunki alkaa hiljetä.



Fuengirolan rantaa, ilta alkaa hämärtyä
Palaan kotiin. Koti-ikkunassa pilkistää valoa. Tiedän, mies on tehnyt herkkuruokaa, lemppariamme. Tapasitko tuttuja?

Tuttuja ja tuttuja - joo ja ei - sydän on sykkyrässä hetken kuin käpertyneenä katukivetykselle, kurjuudesta, kohtalosta, huonosta lapsuudesta, epäonnesta. Mutta ei, ei kuitenkaan.

            Ei siellä ketään tuttuja ollut. Joku suomalainen jutteli. Ei muuta.

On täysi kuu. Ulkona on poikkeuksellisen lämmintä. Onneksi.

Suomalaisia ulkomailla - sitähän me ollaan - suomalaisia ulkomailla.

Joskus sitä vaan miettii, että

Miksi?

Oma ottama kuva, Fuengirola beach ilta


Nyt näin.
Voi hyvin.
Palataan, uusin miettein - uusin näkymin.