Palmusunnuntaina

Kirkko oli lähes täysi. Ei ollut tarkoitus tulla, mutta silti sitä huomasi istuvansa keskellä iloitsevaa väkeä. Jeesus tulisi pian! Seurakunta iloitsi. Palmunoksat olivat konkreettisena merkkinä samasta kertomuksesta, joka on myös Raamatussa.

White Plains luterilainen
kirkko

Pappi kertoi muitakin ilouutisia kuten sen, että eräs vanha rouva oli parantunut sairaudestaan ja päässyt pois sairaalasta. Kiitos esirukousten, sanoi, rouva voi hyvin. Mielessä kävi; ajatella, että ihmisten terveysasioista ilmoitellaan näin sunnuntain Jumalanpalveluksessa. Oli laulua, rukousta ja puhetta. Kaikesta tuli hyvä mieli, vaikka osa jäi pimentoon. Kielitaito ei ollut vielä kohdallaan. Ei varsinkaan se Raamatun sanasto.

Lopuksi papit kättelivät ovella. Ei päässyt livahtamaan ohitse. Mieli olisi tehnyt. Kyselivät, että mistäs kaukaa sitä oltiin. Leveä hymy todisti, että Suomen olemassaolo oli selvää. Itselle taas amerikkalainen kirkonmeno oli kokemus, joka ei heti unohtunut. Tervetuloa uudelleen huikkailivat. Ei se ihan mahdotonta olisi. Saattaisipa sitä joskus tullakin. Ehkä-joskus, joskus-ehkä, sillä New York oli mahtava paikka. Oli palmusunnuntai.

Bourbon Street catholic church

En mennyt kirkkoon sisälle, mutta jäin katselemaan tapahtumaa. Kulkue johti kirkkoon. Kulkueessa oli vain tummatukkaisia pikku poikia. Kaikilla oli valkoiset kaapumaiset puvut ja palmunoksat merkkinä Jeesuksen saapumisesta. Jäin istumaan kirkon edessä olevalle penkille. Selän takana kirkonovet olivat avoinna. Jäin Bourbon Streetille. Oli lämmin kevätpäivä. Musta mies soitti saksofonia ja jammaili itsekseen. New Orleansin vanha kaupunki näytti paremmat puolensa. Oli palmusunnuntai. Edellisiltana, luulen niin, vierelläni käveli enkeli. Ainakin enkelinsydäminen varoitti, ettei alueella pitäisi kulkea yksin ja eikä varsinkaan juovuksissa.

Kävin eilen kirkossa. Lapset saivat oman ohjelmanumeron, kaksikin. Sallikaa lasten tulla minun tyköni, Jeesus sanoi. Meistä aikuisista tuli sivusta katsojia. Oli upeaa ja erikoista. Se oli sitä perhemessua. Palmunoksina olivat saniaisen lehdet ja vihertävät koivunoksat.

Herttoniemen kirkko
kuva srk:n sivuilta

Pappi heitti villatakkinsa sekä torkkupeitteitä kirkonlattialle, ja pyysi lapsia kävelemään niiden päällä. Jeesusta odotettiin kirkkoon. Hän tuli sinne niiden sydämissä, joiden elämän Pyhä Henki oli saanut valloittaa. Heitä oli yllättävän paljon. Toivoin naispapin kuuluvan siihen joukkoon. Pyhä Henki juhli kirkossa. Se näkyi ihmisten kasvoilta, vai oliko se sittenkin ne lastenesitykset, jotka antoivat kirkkaamman katseen lupauksen paremmasta, ilon ja onnen.

Kirkkokahveille en jäänyt. Jeesus lähti kanssani ja - jäi kahville. Usko näytti vahvistuvan. Ainakin ihmiset olivat ystävällisempiä. En nähnyt aasia, mutta eteisen naulakolla istui laitapuolenkulkija. Hyvä kun siinä oli, ettei kaikki olisi ollut liian kaunista ja hyvin harjoiteltua. Helppoa. Jotenkin vaan, hyvä kun oli. Odotteli kahville pääsyä. Kävelin Karhutien kautta kotiin. Pakkanen nipisteli sormenpäitä. Nyt saatoin aavistaa mistä kaikesta joskus aikoinaan olikaan ollut kysymys. Ei siitä minne Jeesus oli matkalla, vaan siitä minne itse olin matkalla. Oli palmusunnuntai.

kuva uskotoivorakkaus
sivulta

Mietin joskus miten erilaisimmilla tavoilla nämä asiat puhuttelevatkaan. Ei niitä voi ohittaa - Jeesus, aasi, hoosianna ...vuosisatojen ajan seurakunnasta toiseen, kirkosta toiseen ...Jumalalla ei tunnu olevan kiire Hän vetää ihmistä vuosikymmentenkin ajan, ihminen luulee - muuten vaan - käväisen, tutustun ...mutta eräänä päivänä saakin todeta ...Hän todella elää edelleen...tänäänkin!

Hyvää pääsiäistä sinulle hyvä lukija missäpäin kulkenetkin tätä elämänpolkua! Hyvää uutta kevättä & siunausta elämääsi nyt ja aina!

Perustin uuden blogin

Kiitos kaikille, jotka lukevat blogiani. Kirjoittaminen on kivaa ja se kutkuttelee sopivasti aivonystyröitäni ja sormenpäitä. Mies on joskus sanonut, että etkö sinä katso näppäimistöön kun kirjoitat. Tuntuu hyvältä kun hän huomaa. Kuunteleekin tekstejäni, jos nätisti pyydän. Käy pitkäkseen sänkyyn. Aina en ole varma nukkuuko vai kuuntelee, mutta kun kysyn, että mitäs tykkäsit, yleensä sanoo, että oli ihan hyvä. Mutta joskus harvoin, että ehkä harkitset vielä.

Uuden blogini löydät tämän blogin profiilikuvaa näpäyttämällä, sillä tavalla ainakin tai laittamalla osoitteen ylös. Laitan sinne, niin ainakin suunnittelen, hengellisiä tekstejä. Se on kuin muistikirja. Kopioin sinne esim. Raamattuni marginaaleista tai sen muistiinpanoista raapustuksiani, joita olen tehnyt 20 vuoden aikana luennoilla tai erilaisissa tapahtumissa. Kirjoitan rukouksia ja runoja, joista olen pitänyt.

Siis ne ovat kahdella tapaa marginaalikirjoituksia. Ne on otettu marginaaleista ja toisaalta niin ikävää kuin se onkin vain marginaalimäärä ihmisistä jaksaa, viitsii, haluaa, uskaltaa, voi lukea hengellistä sanomaa, hengellisiä tekstejä.

Jatkan edelleen tämän blogin kirjoittelua. Elämässähän tapahtuu monenlaista. Ympärillä sitä ja tätä kuin myös itselle tai meille mieheni kanssa. Hän on eläkkeellä. Itse laskeskelen jo päiviä milloin se hetki koittaa. Tänä talvena mies oli jo kokeeksi muutaman viikon Espanjassa. Pohdimme, entäpä jos ihan oikeasti olisimme lämpimässä talvet. Puhumme espanjaa. - Ja luemmekin, siis sanan tänään, toisen huomenna. Comprendes? Si, si. - No, kaikella on aikansa. Jokaisella asialla. Saarnaajankirja kolmehan se siinä tuppaa tulemaan. Ihanaa pohdintaa.

Uuden blogin osoite on www.marginaaliinkirjoitettua.blogspot.fi - olet tervetullut myös sinne. Juuri nyt siellä ei vielä ole tekstejä, mutta laitan varmaan jo huomenna.

Voi hyvin hyvä lukija! Kevät on aivan pian täällä. Linnutkin jo laulaa...eiköhän tämä talvi ole jo nähty. Toivottavasti!

kuva mtv  

Hyviä unia tai huomenia...

Monta matkaa - osa 2

Lopulta - noin tunnin kuluttua saavuttiin White Plainsin YWCA:n asuntolalle. Koko matka oli sujunut hyvin. Parikkala - White Plains, NY, kaikki oli okey.

White Plains YWCA

Vastaanoton ystävällinen, nuori nainen totesi passistani, että takana olikin sitten pitkä lento. - Tulet hyvin kaukaa? Yes -vastaukseni päälle hän varmisteli vielä, että onhan Suomi Ruotsissa? - Kuulinkohan oikein, pitäisikö korjata? - Ei, Suomi on itsenäinen maa kuten passissa lukee, Finland. Tyttö hymyili ja hymähti tiedolle, enkä saanut selvää miten se hänen ajatuksissaan jäsentyi. Amerikassa taidettiin ajatella vähän eri tavalla?

Alkoi uusi aikaperiodi. Näin jälkikäteen on mukava todeta, että se oli mukavaa ja vaihtelevaa aikaa. Opettavaista ja jännittävää. Puolentoista vuoden työharjoittelurupeamaan mahtui paljon. Sujuvan kielitaidon oppimiseen meni aikaa noin puolivuotta. Alkuunsa napsin uusia sanoja sanomalehdistä, alleviivailin ja pläräsin pientä punaista Suomi-Englanti -sanakirjaa. Olihan se parempi kuin ei mitään. Työssä oppi väkisin. Niin ja se ma'am -sanakin tuli selväksi. Se on vanhakantainen kohteliaisuus, lyhennys sanasta madam.

kuva thingsicantsay

Amerikkalaiset ihmiset olivat hyvin ystävällisiä ja myötäeläviä. Toisinaan tuntui, että kaikki oli paljon paremmin kuin kotimaassa. En kuitenkaan ala vertailemaan, ja pitihän kaikki arkeen liittyvät asiat olla kunnossa kuten vakuutukset ja sen semmoiset, että yleensä arki sujui. Asioita, joita Suomessa ei välttämättä tarvitse edes ajatella.

Amerikkalaiset työkaverit huolehtivat jopa siitä, että uusi tulokas sai uusia ystäviä. Harrastin tennistä ja myöhemmin sinkkuutenikin oli monelle sopiva tekemisen kohde, sillä siellä ei ilman suosittelijoita kannattanut lähteä treffeille. Joku tunsi aina jonkun ja sitä kautta tutustuttiin edelleen. - Kirkossakin kävin kerran, yleisestä mielenkiinnosta. Ihmettelin ja ilostuin siitä, että papit olivat ovella kättelemässä hyvästiksi ja toivottamassa uudelleen tervetulleeksi. Se oli niin ystävällinen ele, että jäi mieleen vuosiksi eteenpäin kun muuten ei kirkossa tullut käytyä. Oliko se juuri se Jumalan tuoksu, josta Raamatussa puhutaan? Taisi olla.

Tein muutamia turistimatkoja sen puitteissa mitä lomia oli. Ja viikonloppuisin ehti hyvin käydä Kanadan puolella, Montrealissa. Monet asiat, jotka siellä olivat silloin 1980, tulivat meille tänne Suomeen vasta 1990- ja 2000-luvulla! Pitemmän reissun tein Mexico Cityyn ja Acapulcoon. Mexicossa tuntuivat kaikki tuntevan Suomesta juoksija Paavo Nurmen (s. 1897 k. 1973). Finland ja Paavo Nurmi, ja siinä se sitten pääpiirteissään oli. Ja talvisota, se oli joillekin tuttu asia. Muuten ei nykypäivästä mitään. Koko rupeaman päätteeksi matkustin Amerikan mantereen toisesta laidasta toiselle. Piti nähdä ne pakolliset: Disneyland, Florida, New Orleans, Dallas, Texas, Las Vegas, Grand Canjon ja tietysti länsirannikon kuuluisat kaupungit. Puolentoista vuoden jälkeen "olin niin amerikkalainen", että en mistään hinnasta olisi halunnut lähteä pois. Sain valtavasti kannustusta maahan jääntiin, mutta lopulta lähdettävä oli.

kuva tourist destination

Paluulipun ostaminen jäi mieleen. British Airway myi niihin aikoihin kaikista edullisinta Helsingin lentoa. Toimisto sijaitsi keskeisellä paikalla Manhattanilla. - Miten voin palvella teitä, kysyi nuori miesvirkailija. Kyyneleiden kummutessa silmiini sanoin, että haluaisin ostaa lipun Lontoon kautta Suomeen. - Eihän se noin vaikeaa voi olla, myyjä kyseli. Hymyilin vastapainoksi ja nyökyttelin päätäni. - On se, en haluaisi lähteä, mutta nyt minun on lähdettävä maasta. Hän eläytyi asemaani ja oli kanssani samaa mieltä, että viikko Lontoossa keventäisi kotiin paluuta. - Joku päivä tulet sitten uudelleen, hän kannusti. - Niin, niin varmaan. Tänne voi palata, hymyiltiin loppukevennykseksi yhdessä. Sopiva lento löytyi, ja pian liput oli ostettu.

Elämässä olikin ehkä tärkeintä osata luovuttaa. Tiesin jo lähtiessäni, että tämä matka tulisi päättymään, mutta olin unohtanut. Olin kotiutunut, liiaksi.

Yksi kuitenkin oli varmaa. Suomeen en halunnut jäädä. Matkustuskärpänen oli purrut oikein kunnolla, ja asialle piti keksiä ratkaisu. Oikeastaan se olikin jo takataskussa. Siitä syystä en kai sitten kuitenkaan hyväksynyt sitä mahdollisuutta, että olisin mennyt leikisti naimisiin. Moni teki niin. Mutta en minä, se ei tullut kuuloonkaan. Eräs ystävä ehdotti, että sopisin matkailualalle vaikka oppaaksi. Hyvä idea tuli poimituksi talteen.

Suomessa minua odotti vanha äiti ja koirakin vielä eli. Harmaantuneita molemmat. Olosuhteet näyttivät vaativan hetken paikallaan oloa. Ihan heti en saanut töitä, ja niin päätin viettää kesän äidin kanssa. Vuosia myöhemmin tajusin, että se oli yksi elämäni parhaista päätöksistä.

Kesä istuttiin keinussa, sen minkä ilmat salli.

kuva kotisiili

Ihasteltiin luonnon kauneutta ja puhuttiin yhtä sun toista. Ei kovin tärkeää, mutta silti. Äiti muisteli vanhoja asioita, ja ehdotteli minulle ratkaisuja tulevaisuuteni suhteen. Aina tuntui olevan tärkeää, että mitähän se Onni, isä, tähän sanoisi. Syötiin ja saunottiin. Hän kehui omaa oloaan erinomaiseksi, mutta selväähän se oli, että erinomaiset ajat olivat olleet ja menneet. Muisti rakoili ja päätä huimasi. Naapuri ehdotti, että kyseltäisiin sairaalasta hoitopaikkaa. Kun sitten paikka järjestyi, niin ei hän siitä tykännyt, sanoi, että lähtee kotiin heti kun vaan voi. Toivoi, että joku oikeasti sairas saisi hänen paikkansa. Lopulta niinhän siinä sitten kävikin.

kuva pienimatkaopas

Äidin vielä eläessä hain matkaoppaaksi matkatoimistoon, joka teki matkoja niin Eurooppaan kuin Yhdysvaltoihin. Se oli pitkä ja jännittävä prosessi, mutta lopulta asia ratkesi positiivisesti. Pääsin pois Suomen kylmistä talvista tehtäviin, joista pidin.

Olin Kanariansaarilla kun veli soitti suru-uutisen. Samalla viikolla olin nähnyt unen, jossa iso valkoinen laiva tuli vastaan kylätiellä, maantiellä, siellä kotona. Miten se laiva nyt tietä pitkin purjehti? Ja miten valtava ja valkoinen se olikaan! - Äiti oli lähtenyt omalle matkalleen, sille, josta usein isän kanssa kinasteli että kumpi lähtee ensin. Siinä suhteessa äiti hävisi. Usein antoi isän voittaa, ihan muuten vaan.

Alkoi taas uusi aika. Äiditön ja isätön. Ja alkoi matkaopasaika ja suruaika. Elämä oli koko ajan muutosten alla. Monta matkaa oli tullut tehtyä, ja monta oli vielä edessäpäin.

Finnairin lento Ateenaan, viimeinen kuulutus, matkustajia pyydetään siirtymään portille 5. Nyt sitten Kreikkaan. Pääsisiköhän sitä joskus vielä Amerikkaan? Tai lopulta - oliko sillä sitten kuitenkaan merkitystä?

------------

Lopuksi: Toivon sinulle hyvä lukija, millä matkalla sitten tällä hetkellä lienetkin, toivon sinulle oikein hyvää matkaa! - Voi hyvin ja siunausta elämääsi nyt ja aina!