torstai 21. joulukuuta 2017

Kirjoita jotain siitä Espanjasta!

Kirjoita jotain Espanjaan muutosta! Se on niin mielenkiintoista, miten te sinne päädyitte?

Vakiovastaukeni on, että ei me ihan tosta vaan lähdetty. Kaikki tärkeät asiat on mietitty saunanlöylyissä. Mittari näytti just sitä sopivaa, noin 75...80 C, vähän vettä kiukaalle, ei paljoa ja
sitten kuin kuumimpaan katonrajaan retorinen kysymys;

Ollaankos me nyt sitten ihan tosissaan sinne Espanjaan lähdössä. Et niin kuin oikeesti.

"Ollaan, ollaan, tietysti ollaan", mies sanoi hartioiden välistä. "Pitää vaan käydä läpi eri yksityiskohtia." Hiki näytti olevan.

EU:n myötä muuttaminen ja matkustaminen on helppoa. Toista se oli 1970- ja 1980-luvulla, interRail -aikaan, kun vyölaukkuun piti sulloa pankin viivattuja shekkejä, joita sitten pitkin reissua eri puolilla Eurooppaa piti vaihtaa rahaksi. Aina eivät tunnistaneet Suomen Kansallis-Osake-Pankin leimoja ja shekkejä, piti lähteä tyhjin käsin pois kohti seuraavaa pankkia.

Ajat ovat muuttuneet. Puhumattakaan yhteyksistä kotimaahan. Postikortteja tuli laitettua. Muistaakseni en eri vuosina soittanut kertaakaan, vasta Tukholmasta siskon luota, että täältä tullaan.

Täällä Fuengirolassa on niin paljon suomalaisia, että koti-ikävää ei pääse tulemaan. Lisäksi miehen sukulaiset ja lapset ovat jossain määrin käyneet. Minulla taas omia sukulaisia ei enää paljoa ole. Isällä oli neljä (seitsemän) sisarusta, mutta kaikki ovat kuolleet. Muutamia serkkuja on. Samoin äidinpuolella serkkuja. Monet ovat hyvin vanhoja, sillä isä oli 50-vuotias kun synnyin.

Aina olen sanonut, että vanhoilla päivillä lasten hankkiminen ei ole kivaa sen lapsen kannalta kun kaikki sukulaiset ja sisaruksetkin ovat vanhoja. No, arvaahan sen mitä siitä sitten. Mutta jos hyvin käy, saattaapi joutua/päästä lellittely-lapseksi. Tiedän-tiedän; läl-läl-lää, lellipentu saa kaiken. - Eipä niin suosittua, mutta onhan siinä omat hyvätkin puolensa! Hihii. Koko totuus valkenee vasta myöhemmin jos sittenkään! ;) Elämä on ihmeellistä!

Mutta-mutta turhaa höpinää tuo, sillä elämä on lahjaa alusta -loppuun. Hyvin voi pärjätä ja olla onnellinen, vaikka ei olisi sukua ollenkaan. Kaikki on mahdollista.

Espanja oli minulle ennestään tuttu. Olin matkaoppaana Kanarian eri saarilla ja Mallorcalla. Fuengirolassakin olin käynyt joskus 1980-luvulla, mutta silloin asuin Nerjassa ja ajattelin, että Fuengirola ei kyllä ole yhtään puoleensa vetävä paikka. Pois täältä. Marbellakin tuntui mukavammalta. Nyt meidän mielestä Fuengirola on todella hyvä paikka asua ja esim. Marbellaan ei saatu mitään hinkua ainakaan viime kesän käynnin perusteella. Kaunistahan siellä on, mutta ei muuten. Mutta vannomatta paras kuten se nyt tämän Fuengirolan kanssa kävi. Silloin niin nyt näin. Lienee monen asian kohdalla - asiat voivat muuttua! Eikös vain?

Seurakuntaelämä täällä on varsin vilkasta. Suomalaisen Turistikirkon tilaisuudet ovat talvisin hyvin kansoitettuja. Samoin luterilaista seurakuntaväkeä käy tilaisuuksissa enemmän kuin on tuoleja. Ihmeesti luterilainen seurakuntapapisto on saanut sovittua paikallisen katolisenkirkon kanssa tilaisuuksien järjestämisestä heidän kirkoissaan. Hieno juttu.

Onhan se selvää, että Jumalanpyhyys on ihmisen sisimmässä ennen kaikkea, mutta toki kirkot pyhitetään Jumalanpalvelusmenoja varten. Mutta luterilaisessa seurakuntakodissa esiintyy myös keikkalaulajat ilman yhtään laulua Jumalasta, Jeesuksesta tai Pyhästä Hengestä. Viime mainittu toteamuksena siitä, että hyvin on monipuolista. Eihän se niin huono juttu lopulta saata ollakaan. Saattaapi tuo laulaja muuttua ja laulut sen myötä, kuten kävi Konsta Jylhän ja monen tangokuninkaallisen.

Kaikki on mahdollista.

Tämä seurakuntaelämästä - vaikka onhan täällä vielä englantilaisilla oma kirkko (englantilaisia on eniten maahanmuuttajina), he näyttävät kirkossa elokuvia ja melkoiset herkut leipovat seurakuntalaisten mutusteltaviksi, ja ruotsalaisilla omansa. Ruotsalaisiakin taitaa olla enemmän kuin suomalaisia, joten ei suomalaiset ole yksi ja ainoa kansallisuus täällä, vaan täällä on 160 eri kansalaisuudesta ihmisiä. Andalucia on sekoitus eri kansoja ja silti espanjalaisia on tietysti eniten.

Fuengirolan Paseo Maritimo, rantakatu

Turistikirkkossa, mieskuoro hyviä laulajia


Kirkko ja seurakuntaelämä kaikenkaikkiaan yhdistää ihmisiä ehkä enemmänkin kuin ravintolaelämä. Vaikka hyvin vilkasta on myös ravintolapuolella. En vaan osaa niitä tähän selvittää, sillä me ollaan ne juoksut jo tehty - sovittiin jo naimisiin mennessä. Niistä en osaa selvittää mitään. Väheksymättä sen enempää, sillä ravintolassahan mekin joskus 1970-luvulla tavattiin. Joku ulkopuolinen kyseli, että ollaanko me sisaruksia, vaikka ei edes tunnettu toisiamme. Satuttiin istumaan samassa pöydässä.

Elämä on suuri matka, jonka matkan varrella tapahtuu yhtä sun toista! Kuten varmaan hyvä lukijani, voit myös omalta kohdaltasi sanoa samaa.

Taustalla kotimme viereinen
katolinen kirkko, San Josen kirkko.
Helteellä leveät ovet ovat sepposenselällään!

Talvikesä, tänään 21.12.2017 

Tämän raapustukseni myötä haluan toivottaa Sinulle oikein

Hyvää Joulua ja Onnellista Uutta Vuotta 2018!

Siunausta elämääsi nyt ja aina!

                                                 Hasta la proxima!

                                                                                Seija Kaisa



lauantai 18. marraskuuta 2017

Tukisormi

Arkeen kuuluu myös yllätykset ja viime viikkojen tapauksessa se oli - potkulautaonnettomuus. Pieni, mutta silti, ajatuksia aiheuttanut.

Huomasin symbolisen asian. Pienen hiusmurtuman saanut pikkurilli sai seurakseen tukisormen. Terve ja kipeä lastoitettiin yhteen. Eihän se alussa miltään tuntunut. Pari viikkoa meni ihan vaan tervehtymistä odotellessa, mutta kun se vielä uudelleen teipattiin siihen sairaan kanssa yhteen - alkoi jo hiukan harmittaa. Varsinkin kun huomasi, että tukisormikin alkoi voida huonommin. Se alkoi jähmettyä kipeän viereen aivan huomaamatta.

Kuinka paljon terve jaksaa olla tukemassa murtunutta? Kaikki eivät jaksa, eikä kaikkien ole edes pakko. Mutta jos on siinä vieressä luonnostaan. Ei ole vaihtoehtoja. Nojaa vaan, tässä olen. Tule terveeksi, kyllä mä jaksan. Olenhan vahva. Ollaan.

Tulee päivä, jolloin tukisormi vapautuu työstään, ja murtunut lasketaan vapaalle. Molemmat voi huonosti. Tuesta on tullut raihnainen ja tuetusta epävarma. Mihin nyt voi luottaa? Hetken kaikki ovat varuillaan. Adrealiinia vapautuu elimistöön stressistä, pelosta ja varuillaan olosta. Helpottaa jo seuraavana päivänä. Tuki yrittää olla omillaan, vaikka ei siitä ole mihinkään. On lähes yhtä raihnainen. Murtunut ei oikein tiedä onko se terve vai ei.

Silti tuen tehtävä on ollut tärkeä.

Elämä jatkuu. Hiljalleen ja varovasti.

Toisella puolella maapalloa maanjäristys pudottaa talonkappaleita ihmisten niskaan. Jossain autot ajavat yhteen. Uutiset puhuvat vakavista ja lievistä loukkaantumisista. Lieviä - onko niitä olemassakaan?

On ollut aikaa ajatella. Hyvä niin - aika ajoin jokaiselle tarjotaan hetkiä pysähtymiseen - toisinaan niistä on epämiellyttävää ottaa kiinni, ja kuitenkin, aina on hyvä myös pysähtyä. Sen osaa sanoa vasta jälkeenpäin. Olkoot itse kunkin pysähtymiset, juuri sopivan mittaisia.

Voi hyvin. Siunausta elämääsi nyt ja aina! Selvisin. Sinä myös!

torstai 14. syyskuuta 2017

Ilmastopakolaisia

Lihamestari vakuutteli, että näin vielä toistaiseksi täällä, mutta pakattuun ollaan siirtymässä. Espanja tulee tässä asiassa menemään ihan samaan kuin Englanti ja Saksa. - Ja Suomi, lisäsin.

Nyt lihat leikattiin siinä tiskillä silmien edessä. Keskusteltiin, että mitä ruokaa siitä tulisi ja paras mahdollinen pala valittiin. Eräs rouva halusi hampurilaispihvejä. Yhdessä lihamestarin kanssa valitsivat lihapalat, jotka lihamestari jauhoi. Mausteseoksen hän lisäsi muovipussiin, jonne siirsi jauhetun lihan. Sekoitti ja taputteli pihveiksi. Pakkasi jokaisen erikseen muoviin. Rouva otti vielä kanaa, jonka laatu ja koko varmennettiin. Turhat nahkat ja muut sen semmoiset lensi roskiin. Fileitä ei tällä kertaa tehty. - Kaikkien lihatuotteiden kilohinnat liikkuvat kolmen euron ja kymmenen välillä. Arkiruoka ei lompsaan lovea tee. (Tietysti on myös kalliimpaakin, on pakko lisätä, ettei väärin ymmärryksiä tule.) Paikalliset ostavat tosi paljon yhdellä kertaa. Selitys lienee se, että perheet suuria ja ruokaa tehdään paljon!

Niin ja klo 18.00 on hyvä käydä lihatiskillä silloin kun kaikki rouvat katselevat saippuasarjoja ja jonoja ei ole, mies valisti paikallistuntemusta eräänkin kerran. Oli ihmetellyt, että missäs kaikki ihmiset ovat. He-hee aika hyvä juttu! Jos jonoja on, tulee varmistaa kenen jälkeen saa palvelua. - Kuka tuli viimeiseksi, kysellään. Sama systeemi pätee monissa muissakin asiakaspalvelutilanteissa. Jos turisti-eläkeläinen ei asiaa huomaa, niin ei hätää, paikalliset kyllä huolehtivat, että kukaan ei ohita sinua. Tuntuu hyvältä! Ovat kyllä ihan oikeita immeisiä, vaikka eivät savolaisia kuitenkaan. Espanjalainen mentaliteetti, luonne, on tavattoman ystävällinen ja toiset huomioonottava.

Että pakattuun ollaan menossa. - Voi harmi, sillä palvelu on erinomaista.

Kiitos paljon, kiitos ja kassalle! Kuulevatko korvani oikein? Kassaneiti huutelee jotain suomeksi, pussailee vanhat eläkeläistädit molemmille poskille ja Suomi-pojat kättelee, sen minkä kiireiltään ehtii. No jo on! Kuulemma Suomessa vierähti muutama vuosi, niin siinä sitä kieltäkin oppi, vaikka unohtumaan päin tuntui olevan. Mutta Los Pacosin eläkeläiset tykkäsivät, olihan se kiva yllätys meillekin. Hymy oli herkässä ja puhetta riitti. Eihän tuommoisten pitäisi Suomesta tulla pois. - Moi, moi, tervetuloa taas, huuteli perään.

Kaikki tuntuu olevan edullisempaa kuin Suomessa. Ok, ei kaikki, mutta lähes kaikki, mutta silti edullista on. Mies terotti mieltä, että me ollaan tultu tänne ilmaston takia. Ollaan ilmastopakolaisia. - Ai jaa, ok, ollaan sitten.

Lähes kymmenen vuotta joka talvi hän niitä nastoitettuja liukuesteitä kenkiensä pohjiin asetteli. Päälle ja pois. Pois ja päälle! Äitinsä oli kaatuessaan murtanut lonkan. Yhteen jos toiseenkin kertaan, ja tuhannet suomalaiset! Samaa kohtaloa ei kuulemma halunnut. Ja kukapa haluaisi. Pian kuitenkin huomattiin, että uuden kotikaupunkimme monin paikoin kivetyt ja marmoriset jalkakäytävät olivat sateella tai sateen jälkeen aivan yhtä liukkaat kuin jää! Että se siitä harmista. Mikäs sananlasku se tähän kävisikään? No, kun toisaalle kumartaa niin toisaalle ... tai ojat ja allikot käy mielessä. Mutta ei!

Aurinko kuivattaa kaiken. Aurinko tekee hyvää iholle ja mielelle. Mikä parasta joka päivä tulee oltua ulkona, lopulta kymmenien ja kymmenien kilometrien saldothan siitä kertyy. Kunto kohenee huomaamatta.

Niin, että mitäs te siellä Espanjassa oikein teette? Miten saatte aikanne kulumaan? - Hei, onko sultakin kysytty?

Niin, miten ihminen yleensäkin saa aikansa kulumaan? Harrastuksia pitäisi olla, mutta kaikilla ei ole niitäkään - on luonnontarkkailua ja arjessa elämistä. Suoritepainotteinen elämä laittaa ihmiselle vaatimuksia, mutta voihan sitä toisinaan ottaa ihan vaan rennosti. Kuten Veikko Lavi aikoinaan lauloi ja opetti sanoituksillaan nykyihmistä yhteen jos toiseen asiaan suhtautumisessa.

Jahka tähän jo lopettelen, vaikkapa nyt meneillään olevan viinirypäleiden korjuuaikaan sopivaan sanontaan, jonka opin eilen:

Uvas con queso, saben a beso!

Että mitäkö suomeksi?
"Viinirypäleet juuston kanssa maistuvat suudelmalle."

...näine ajatuksine tällä kertaa, voi hyvin - siunausta elämääsi! Jatkoa seurannee ...




tiistai 29. elokuuta 2017

Tästähän me haaveiltiin ...

Taksi suuntasi Paseo Maritimolta ulos kohti tuntematonta - tuhansille suomalaisille kohti hyvinkin tuttua, Los Pacosia. Osoite varmistettiin kartasta. Ihan kuin ei tietäisi. - Si, si, kuljettaja varmisteli. Puhui paljosta vedesta ja "mucho probleemoista". Si, si, vahvisteltiin takaisin.

Eilen käytiin. Miehellä oli Sievin vedenpitävät talvimaiharit. Reilut kengät, itsellä nahkalenkkarit. Just ja just kestivät saviloskan ja veden, jonka yli harpoimme, sen minkä pystyimme. Bussit eivat päässeet. Kadut olivat osin poikki ja nousseet ylös, alas veden voimasta! Iso sähköpylväs oli kaatunut kuin tikku mereen. Vedenvoima on hurja!

Laukkuja oli paljon. Vuokranvälittäjän edustaja tervehti iloisesti, esitteli paikat ja yhtä iloisesti häipyi kohti kiireitään. Niitä tuntui piisaavan. Kaikkiko tänne halusivat? Ei kai, mutta silti. Moni.

Oli joulukuu ja toinen eläkkeellä olo kuukausi!

Facebookiin laitettiin kuvia, että eihän täällä niin lämmintä ole, mutta silti ei tässä periksi ole tarkoitus antaa - ihan reilusti - tykätään kovasti, vesisateet tuttu juttu - ihan kuin Suomen kesä.

Ei tiedetty tulevasta. Tulossa oli vuosikymmeniin kylmin talvi, ja värjöttelyä riitti sitten enemmänkin. Ei niinkään ulkona, mutta sisällä. Tosin tilapäisasunnossamme oli ilmalämpöpumppu ja se piti lämpöä yllä ihan kiitettävästi. Oliko sähkö kallista? Oli ja on! Tosi kallista.

Kaksi kuukautta tilapäisasunnossa sujui hyvin. Aika lenteli siivillä. Eläkkeellä siis todella aika kuluu nopeammin? Hym, onko siltikään totta? Pian löytyi hyvät ruokapaikat, ostospaikat, linja-autoreitit, Malagan keskustaan piti päästä ja nähdä jouluvalospektaakkeli. - Espanjalaisten mentaliteetti oli ja on upea ja hieno tapa kohdata meitä ulkomaalaisia - oltiin sitten eläkeläisiä, turisteja tai muuten vaan ulkomaalaisia.

Nyt oli talvi ja kevättä sekä kesää odoteltiin - Espanjaa kohtasi kovat talvimyrskyt ja lumisateet. Andalucia pääsi vähemmällä, mutta sähköllä lämpiävä peite ostettiin, pipoja (!!) pidettiin yöllä ja ihmeteltiin, että näinkös tässä kävi - tästäkö sitä haaveiltiin! - Tätä ei kestä kauan, mies sanoi yhden jos toisenkin kerran, kesä tulee varmasti. - Totta kai, mutta oliko se vastaus siihen, että talvella oli kylmä - mutta oltiinhan me suomalaisia, kylmään tottuneita?! Odotellaan kevättä ja kesää.

- Mä lähden keväällä Suomeen ja Ruotsiin. Siellä on kaunista! - Sä et sit tule mukaan? Mites minä yksin? Toistakymmentä vuotta aina yksissä - välillä tekee hyvää vähän olla erillään, kyllä sitä pärjätään ...

"Tämä on sitten viimeinen kerta kun tämmöinen varaus tehdään." Mies piti puhetta yllä toukokuun loppupuolella Malagan lentokentällä. "Jatkossa matkustetaan yhdessä." Monet yksityiskohdat oli varmisteltu. Kyllä selvitään. Vuosikaudet kotona Suomessa hän oli mm. pessyt perheen pyykin, oli kuulemma liian raskasta mulle. Ok, hyvä niin. Mutta nyt osat olivat muuttuneet. Opetin pesukoneen ja kaikenlaista nippelitietoa kerroin asunnostamme, jonka olimme saaneet vuokrattua tammikuun aikana. Se oli ja on kiva koti. Välistä hän ihmetteli, että miten hän ei koskaan aiemmin ole moisiin asioihin törmännyt. Nyt piti vaan skarpata ja ulosmeno-oveen kirjoitettiin lappu : Avaimet!

Heti ensimmäisellä viikolla pesi sitten lompakon pankkikortteineen. Huuteli Whatsappiin, että oli sitten siihen astisista päivistä hurjin! Kuivatteli kortteja auringossa, joka jo paistoikin kuumanoloisesti ja kuin ihmeen kaupalla illalla testaili kortit kauppakäynneillään - edelleen toimivat! Hienopesu oli korteille sopiva! Hyviä päiviä on monenlaisia, hänellä taisi olla yksi niistä erikoisista. Onni onnettomuudessa.

Suomessa oli keltaisenaan voikukkapeltoja - oliko niitä koskaan ollut näin paljon. Ruotsissa kukki syreenit. Koko luonto oli puhjennut kukkaansa, linnut lauloivat aamusta iltaan ja käkikin ilmoitteli päivästä toiseen kesän mahtavuutta kukunnoillaan. Joskus ennen vanhaan lueskeltiin, että montako kertaa kukkuu - se oli sitten merkki kuulijalle tulevista vuosista. Semmoisiin merkkeihin en enää uskonut, mutta eihän siitä kukunnasta loppua tahtonut tulla. Saunanlöylyt odottivat ja kesä oli kauneimmillaan. Kylmästä kesästä ei ollut vielä tietoakaan. - Eikä semmoista tullutkaan. Juhannus vietettiin Fuengirolan rannoilla ihmetellen paikallisten juhlintaa ja ilotulituksia. Elokuun kuumuus alkoi käydä jo voimille, kunnes viime yönä vihdoin satoi ja ukkosti. Onneksi. Ja tänään on vain +26. Parasta tämmöisessä kesässä on mm uima-allas. Meressä nimittäin on jo meduusoja!

Onkohan syksy kaunis ja aurinkoinen? - Saataapi hyvinkin olla. Ja sopivan viileää matkusteluun! Katsopaanpa miten nämä eläkeläispäivät jatkuu. Toivottavasti hyvin ja onnellisesti. Sitä samaa toivon sinulle hyvä lukija.

Jatkoa seuraa ... voi hyvin! Adios, hasta luego!



keskiviikko 10. toukokuuta 2017

Todellinen ilmaston muutos!

Malagassa oli suomalaisittain kesa, vaikka olikin yo kun saavuimme. - Lentokentalla matkatavarat tulivat ajoissa. Vastassa oli espanjalainen taksinkuljettaja kyltin kanssa. Auto oli kuin tehty meidan tavaroille, puolen tunnin ajo ja Hotelli Pyr oli silmiemme edessa. Espanjankielen puhuminen lahti kayntiin vielahan tuo joten kuten sujui. Yopalmut huiskivat katuvalojen loisteessa. Kostea lampo teki ihania hyvailyja poskille ja puseron sisaan. Miesta ei tahtonut saada pysymaan aisoissa. - Ollaan, ollaan, perille ollaan paasty ja tultu - Espanjaan. Halauksen ja high-fiven paikka.

Vasymys karkottui nukkumisella. Nalka syomisella. Auringonpaiste kaantyi sateeksi, mutta se ei haitannut. Jos tarkkoja ollaan kyllahan se vahan, mutta kun miesta ei yhtaan - niin ei sitten. Hotelli oli juuri sopivan hyva, vaikka keittonurkkaus olikin niin vaatimaton, etta siina ei nyt sitten alettu tuhertamaan mitaan.

Kaveltiin, ostettiin vetta, ruokaa ja kaikkea mita tarvittiin ensi hatiin. Ihmeteltiin. Sisapihalla oli uima-allas, lammitetty, ehka sinnekin viikossa ehtisi. - Viikko tassa merenrannassa ja sen jalkeen sitten johonkin paikkaan, jonka nimi on Los Pacos. Siella me sitten vietetaan joulu. Onkohan se lammin? Vai oliko sillakaan valia! Olihan taalla ihan Suomen kesa!

Olen sitten elakkeella. - Hei, mun pitaa muistuttaa itseani, etta makin olen sitten elakelainen!
Ei kylla tunnu silta. Mutta nainhan ne elakelaiset tekee - tulevat Espanjan aurinkoon. Taalla sita nyt ollaan. Kerrankin sai levata. Kodinpurkaminen oli aika kova juttu - rankka, mutta eikohan se tasaannu pikku hiljaa. - Mies vahvisteli, levitteli onnellisena kasiaan. Otti Espanjan ilmaa sisaansa ja syliinsa! Sita oli kuulemma hyva hengittaa. Meri-ilmaa!

Alkoi pitka sateinen jakso. Alkoi totuttelu toisenlaiseen.

...jatkuu...

Mutta oli sitten kylma tai lammin saa. Toivon sinulle hyva lukija kaikkea hyvaa. Kesa on tuloillaan, meilla ja teilla. Joka puolella - lahes.

perjantai 21. huhtikuuta 2017

Helsingista lahto!

Varsinainen lahtopaiva olikin sitten jotain unohtumatonta! Jotain tehtiin pieleen ja jotain tosi pieleen! Tuli muuten pidettya noita ristimiakin ristissa, sanoisinko ylospain. Jokainen miettikoon, jos haluaa, onko siita apua.

Se mita otetaan mukaan, siis matkatavarat - tavarat elamista varten - oli yliarvioitu. Tietysti. Ajatus oli sovittu moneen kertaan; mahdollisimman vahan, mutta silti - liikaa pukkas paalle.

Noustiin ylos klo 6.30, siis 30. marraskuuta, 2016, lento oli illalla klo 20. Kolme isoa matkalaukkua lahti jo aiemmin kuljetusliikkeen mukana kohti etelaa, olivat nyt jossain matkalla maaranpaana joku Centro Finlandia -niminen paikka. Olihan siita paikasta nahty tv:ssa, mutta nain jalkeenpain huommaa, etta Suomelat ja Centro Finlandiat olivat mielessa kylla yhta ja samaa.

Onneksi meilla ei ollut kovin iso asunto eika kaappeja paljon. Yksi oli jo nimeltaan "Espanja-kaappi" ja toinen, etta taalta ei sitten mitaan jne. Astiat saivat jaada. Voi, voi - kylla yksi Paradiso muki, sita Arabian ihanaa menee vaikka kasimatkatavaroissa - "Kyl ma haluun" Siis kaksi isoa matkalaukkua molemmilla. Mies unohti yhden vaatekaapin puolilleen vaatteita, kun oli jo lahes kaikki pakattu. - Entas nama? Mitas sa naille teet, hihittelin kaapin edessa. Mustaa jatesakkia vaan ja sinne. - Voi ei, noin hyviakin viela. - Et kylla, nama annetaan sille, joka hakee viimeisia kauppoja, siis kirppiskauppoja. - Ei kylla mee, ne menee roskiin, ei vaan voi mitaan! Joskus on pakko vaan katsoa. Toinen paattaa ja tekee. Sopu ennen kaikkea. - Jaakaapissa oli valot ja salamia seka juustoa. Muista juoda vetta, huudeltiin.

Kaiken lisaksi piti siivota! Hiki valui valmiiksi, vaikka oli marraskuu. Mutta siita vaan, siivous kayntiin, vaikka tavaraa oli viela huiskinhaiskin joka puolella. Mies vei kaiken painavan, jatesakit ja yhden kaapinkin roskiin, ei antanut minun retkauttaa selkaa. Hyva mies. Kiitos. Eilen se rumba vasta oli ollutkin. Facebook -ostajat hakivat kirjahyllya, poytaa, lamppua, mattoja. Mutta niin se meni kaikki sai jaada. Lopulta iltapaivalla klo 16, kaikki oli kunnossa. Avaimetkin oli luovutettu puolenpaivan aikaan toimistolle. Ylakerran rouva lainasi vara-avaimen, jolla paasimme alaovesta. Jomman kumman piti olla aina sisalla, etta homma toimi! Lopulta kaikki oli siivottu ja pakattu! Oltiinpa sovittu ajoissa kentalle saapuminenkin, etta syodaan miehen sukulaisten kanssa. Oikea lahtoruokailu - kentalla on kiva buffet-ravintola, suosittelen.

Laukut oli rivissa kauniisti lahtemassa, uudet hienot laukut. Kaksi harmaata ja kaksi punaista. Matkavaatteet vaihdettu ja jannityksen virittamaa hyvaa mieltakin jaljella. Nyt me sit lahdetaan! Huh-huh. Kiitos meille. Selvittiin. - Eikohan kayda viela naapurissa ja ulkona happea haukkaamassa! Ai, etta viinipullon meinaat vieda? Ok, mun puolesta, mennaan vaan. - Nyt kun on kaikki valmista, siistia kaikki kunnossa, voidaanko jattaa ovi auki? - Mita turhia, laita kiinni vaan. - Ok. Vasymys oli kaatanut aivonystyrat lepaamaan ennen aikojaan. Hip-hurrei. Ovi kiinni vaan. Hyva lukija, taidatkin huomata jo. No, naapurit eivat olleet kotona. Viinipullo jai antamatta. Alaovesta paastiin, mutta kas kummaa, avain ei kaynytkaan meidan oveen!? Kerrostalorapussa ei naurattanut. Mies tais sanoa, ne kliseenomaiset sanat: - Ei voi olla totta! Taisin itse toistella useammankin kerran jotain samansuuntaista. Ylakerran rouva tuli ihmettelemaan, etta mitas me siina rapaussa oikein tehtiin? Tais nauraa. Ihan oikein. Mutta nyt oli ruuhka-aika.

Turvapalvelunmiehet tulivat kun paasivat. Aikaa kului. Viimeinen tunti Suomessa vietettiin kerrostalon rapussa, onneksi oli tarpeeksi paalla. Peraan soitteluja piti tehda useampi. Ruokailut peruttiin. Istuttiin rapussa. Hiljaa. Hiljaa ja odotettiin. Saatiin kylla sitten seuraa. Hyvaa seuraa, veivat lentokentalle ja kyllahan me sinne koneeseen ehdittiin. Mieli meni vahan matalaksi hetkeksi, eihan me vaan koneesta myohastyta, eihan.

Koko paiva oli syomisen kannalta kehno. Hiukopaloja vaan. Kentan ruokailut jai. Kiireeksi meni. Lahtoalueella oli mulle tarjolla perunalastuja ja mies soi 70% suklaan. Super. Itse join oluen ja mies pikkukuoharin se maksoi 14€! Mutta selvittiin. Ihan ei taristy vasymyksesta, mutta jotain sen suuntaista. Kun kone tempaisi ylos Helsinki-Vantaan kentalta, kylma ilma nakyi vain aavistuksen huuruna ikkunan takaa. Olen aina pitanyt nousuista ja tykkasin nytkin. Oli exit-paikat ja sopivasti jalkatilaa. Hyva niin. Perille oli tilattu taksi valmiiksi ja osoitekin oli selva: Hotelli Pyr. - Nyt me sit mentiin.

...jatkuu...

- Hasta luego, nakemiin. Voi hyvin!

maanantai 17. huhtikuuta 2017

Päätös on tehty - nyt tai ei koskaan

Totaalinen kiire pukkasi päälle kun mies sanoi, että se on nyt niin; haave on toteutettava nyt tai ei sitten koskaan.

ESPANJAAN...! ME MUUTETAAN ESPANJAAN! OK!?

Toukokuussa 2016 alettiin tyhjentämään Helsingin kotia. Aluksi pikku hiljaa kirppistellen kuten Hietsussa (Helsingin iso ulkokirppis). Vaan kaikki ei mennyt putkeen. Kun oli auto ja varaus tehty koko viikoksi, hyvää huomenta, vaan - vettä sanoi koko viikon! Ou nou, ei ole tarkoitus murehtua ja ei ainakaan paljoa, vaan vähän - tuo näet tapahtui toisenkin kerran! Siis vesisade kesällä. Sehän on ihan luonnollista!

Vaan pikku hiljaa! Ok, mies lupasi olla valittamatta. Ihan oikeesti lupasi, ja kun nyt taaksepäin katsoo, niin tapahtui. Ei valittanut, auttoi kaikessa ja pääsääntöisesti kaikki meni hyvin tai huh-huh-hyvin. Niin rankkaa se oli, se tavaroista luopuminen. Kyllä ihminen sitten sitä roinaa kerää. Lisäksi sitä saa ja tulee. Vai mitä?

Heinäkuussa varattiin kahden kuukauden majoitus 1.12.2016-31.1.2017. Silloin jo! Ajateltiin, että parissa kuukaudessa järjestyy uusi koti, se semmoinen oikea. Huikeaa. Siis Espanjassa? "Toivottavasti eläke alkaa 1.11.?!" - Että jää aikaa lähteä!

Kirjoittelen vielä lisää, mutta nyt kirjasto alkaa sulkeutua - pitää lopetella ... Ensimmäisiä hankintoja oli kirjastokortti. Kirjastolaitos - lähes globaalisena ilmiönä - on ollut henkireikä monilla maailman turuilla. Nyt siis täällä. :)

...jatkuu...

Kaikkea hyvää elämääsi täältä palmujen katveesta!