Helsingista lahto!

Varsinainen lahtopaiva olikin sitten jotain unohtumatonta! Jotain tehtiin pieleen ja jotain tosi pieleen! Tuli muuten pidettya noita ristimiakin ristissa, sanoisinko ylospain. Jokainen miettikoon, jos haluaa, onko siita apua.

Se mita otetaan mukaan, siis matkatavarat - tavarat elamista varten - oli yliarvioitu. Tietysti. Ajatus oli sovittu moneen kertaan; mahdollisimman vahan, mutta silti - liikaa pukkas paalle.

Noustiin ylos klo 6.30, siis 30. marraskuuta, 2016, lento oli illalla klo 20. Kolme isoa matkalaukkua lahti jo aiemmin kuljetusliikkeen mukana kohti etelaa, olivat nyt jossain matkalla maaranpaana joku Centro Finlandia -niminen paikka. Olihan siita paikasta nahty tv:ssa, mutta nain jalkeenpain huommaa, etta Suomelat ja Centro Finlandiat olivat mielessa kylla yhta ja samaa.

Onneksi meilla ei ollut kovin iso asunto eika kaappeja paljon. Yksi oli jo nimeltaan "Espanja-kaappi" ja toinen, etta taalta ei sitten mitaan jne. Astiat saivat jaada. Voi, voi - kylla yksi Paradiso muki, sita Arabian ihanaa menee vaikka kasimatkatavaroissa - "Kyl ma haluun" Siis kaksi isoa matkalaukkua molemmilla. Mies unohti yhden vaatekaapin puolilleen vaatteita, kun oli jo lahes kaikki pakattu. - Entas nama? Mitas sa naille teet, hihittelin kaapin edessa. Mustaa jatesakkia vaan ja sinne. - Voi ei, noin hyviakin viela. - Et kylla, nama annetaan sille, joka hakee viimeisia kauppoja, siis kirppiskauppoja. - Ei kylla mee, ne menee roskiin, ei vaan voi mitaan! Joskus on pakko vaan katsoa. Toinen paattaa ja tekee. Sopu ennen kaikkea. - Jaakaapissa oli valot ja salamia seka juustoa. Muista juoda vetta, huudeltiin.

Kaiken lisaksi piti siivota! Hiki valui valmiiksi, vaikka oli marraskuu. Mutta siita vaan, siivous kayntiin, vaikka tavaraa oli viela huiskinhaiskin joka puolella. Mies vei kaiken painavan, jatesakit ja yhden kaapinkin roskiin, ei antanut minun retkauttaa selkaa. Hyva mies. Kiitos. Eilen se rumba vasta oli ollutkin. Facebook -ostajat hakivat kirjahyllya, poytaa, lamppua, mattoja. Mutta niin se meni kaikki sai jaada. Lopulta iltapaivalla klo 16, kaikki oli kunnossa. Avaimetkin oli luovutettu puolenpaivan aikaan toimistolle. Ylakerran rouva lainasi vara-avaimen, jolla paasimme alaovesta. Jomman kumman piti olla aina sisalla, etta homma toimi! Lopulta kaikki oli siivottu ja pakattu! Oltiinpa sovittu ajoissa kentalle saapuminenkin, etta syodaan miehen sukulaisten kanssa. Oikea lahtoruokailu - kentalla on kiva buffet-ravintola, suosittelen.

Laukut oli rivissa kauniisti lahtemassa, uudet hienot laukut. Kaksi harmaata ja kaksi punaista. Matkavaatteet vaihdettu ja jannityksen virittamaa hyvaa mieltakin jaljella. Nyt me sit lahdetaan! Huh-huh. Kiitos meille. Selvittiin. - Eikohan kayda viela naapurissa ja ulkona happea haukkaamassa! Ai, etta viinipullon meinaat vieda? Ok, mun puolesta, mennaan vaan. - Nyt kun on kaikki valmista, siistia kaikki kunnossa, voidaanko jattaa ovi auki? - Mita turhia, laita kiinni vaan. - Ok. Vasymys oli kaatanut aivonystyrat lepaamaan ennen aikojaan. Hip-hurrei. Ovi kiinni vaan. Hyva lukija, taidatkin huomata jo. No, naapurit eivat olleet kotona. Viinipullo jai antamatta. Alaovesta paastiin, mutta kas kummaa, avain ei kaynytkaan meidan oveen!? Kerrostalorapussa ei naurattanut. Mies tais sanoa, ne kliseenomaiset sanat: - Ei voi olla totta! Taisin itse toistella useammankin kerran jotain samansuuntaista. Ylakerran rouva tuli ihmettelemaan, etta mitas me siina rapaussa oikein tehtiin? Tais nauraa. Ihan oikein. Mutta nyt oli ruuhka-aika.

Turvapalvelunmiehet tulivat kun paasivat. Aikaa kului. Viimeinen tunti Suomessa vietettiin kerrostalon rapussa, onneksi oli tarpeeksi paalla. Peraan soitteluja piti tehda useampi. Ruokailut peruttiin. Istuttiin rapussa. Hiljaa. Hiljaa ja odotettiin. Saatiin kylla sitten seuraa. Hyvaa seuraa, veivat lentokentalle ja kyllahan me sinne koneeseen ehdittiin. Mieli meni vahan matalaksi hetkeksi, eihan me vaan koneesta myohastyta, eihan.

Koko paiva oli syomisen kannalta kehno. Hiukopaloja vaan. Kentan ruokailut jai. Kiireeksi meni. Lahtoalueella oli mulle tarjolla perunalastuja ja mies soi 70% suklaan. Super. Itse join oluen ja mies pikkukuoharin se maksoi 14€! Mutta selvittiin. Ihan ei taristy vasymyksesta, mutta jotain sen suuntaista. Kun kone tempaisi ylos Helsinki-Vantaan kentalta, kylma ilma nakyi vain aavistuksen huuruna ikkunan takaa. Olen aina pitanyt nousuista ja tykkasin nytkin. Oli exit-paikat ja sopivasti jalkatilaa. Hyva niin. Perille oli tilattu taksi valmiiksi ja osoitekin oli selva: Hotelli Pyr. - Nyt me sit mentiin.

...jatkuu...

- Hasta luego, nakemiin. Voi hyvin!

Päätös on tehty - nyt tai ei koskaan

Totaalinen kiire pukkasi päälle kun mies sanoi, että se on nyt niin; haave on toteutettava nyt tai ei sitten koskaan.

ESPANJAAN...! ME MUUTETAAN ESPANJAAN! OK!?

Toukokuussa 2016 alettiin tyhjentämään Helsingin kotia. Aluksi pikku hiljaa kirppistellen kuten Hietsussa (Helsingin iso ulkokirppis). Vaan kaikki ei mennyt putkeen. Kun oli auto ja varaus tehty koko viikoksi, hyvää huomenta, vaan - vettä sanoi koko viikon! Ou nou, ei ole tarkoitus murehtua ja ei ainakaan paljoa, vaan vähän - tuo näet tapahtui toisenkin kerran! Siis vesisade kesällä. Sehän on ihan luonnollista!

Vaan pikku hiljaa! Ok, mies lupasi olla valittamatta. Ihan oikeesti lupasi, ja kun nyt taaksepäin katsoo, niin tapahtui. Ei valittanut, auttoi kaikessa ja pääsääntöisesti kaikki meni hyvin tai huh-huh-hyvin. Niin rankkaa se oli, se tavaroista luopuminen. Kyllä ihminen sitten sitä roinaa kerää. Lisäksi sitä saa ja tulee. Vai mitä?

Heinäkuussa varattiin kahden kuukauden majoitus 1.12.2016-31.1.2017. Silloin jo! Ajateltiin, että parissa kuukaudessa järjestyy uusi koti, se semmoinen oikea. Huikeaa. Siis Espanjassa? "Toivottavasti eläke alkaa 1.11.?!" - Että jää aikaa lähteä!

Kirjoittelen vielä lisää, mutta nyt kirjasto alkaa sulkeutua - pitää lopetella ... Ensimmäisiä hankintoja oli kirjastokortti. Kirjastolaitos - lähes globaalisena ilmiönä - on ollut henkireikä monilla maailman turuilla. Nyt siis täällä. :)

...jatkuu...

Kaikkea hyvää elämääsi täältä palmujen katveesta!