sunnuntai 11. toukokuuta 2014

Tie - 12

Kirkkokriisi

Aloin kuulla puhetta siitä, että vuoden 1992 Raamattu ei olisikaan tarpeeksi tarkasti käännettyä tekstiä. Oli puutteita, ja mutkat oli laitettu suoriksi. Eihän semmoinen peli vedellyt ollenkaan. Kuulin henkilöstä nimeltä Uuras Saarnivaara (s. 1908 k. 1998) pastori, filosofian ja teologian tohtori. Hän oli ollut mukana nk. Raamatunkäännösryhmässä, mutta oli suivaantunut koska tekstejä oli muunneltu liikaa. Sitten hän, vanha mies jo, julkaisi oman Raamatunkäännöksen yhteistyössä Uusi Tie -nimisen yhtiön kanssa. Sehän minun piti saada. Tuo Jumalan kansan Pyhä Raamattu selityksin minulla on edelleen, tosin kovasti kuluneena ja hiukan riekaleisena, mutta on.

Muuten koirani Rositan aikaan kun en ollut vielä Raamatun asioista kiinnostunut, niin tuo pikku karvaturri meni kerran huomaamattani puoliraollaan olevaan senkin laatikkoon, otti sieltä rippikoulusta saamani pikku Uuden Testamentin ja antoi sille kyytiä. Repi ja vilkaisi silmiini kunnes sen siltä pois sain! Vaan tein sillä vähemmän kuin koirani ja laitoin takaisin muistojen joukkoon! Onko sinullakin jokin muistoksi saatu Raamattu lukemattomana muistojen joukossa?



Wikipedia kertoo Uuras Saarnivaarasta mm. näin: " Saarnivaara on tehnyt vanhaan kirkkoraamattuun pohjautuvia raamatunkäännöksiä Pyhä Raamattu korjauksin ja selityksin (1987) ja rajoitetuimmilla selityksillä varustettu Jumalan Kansan Pyhä Raamattu (1993), joissa vuosien 1933 VT:n ja 1938 UT:n käytäntöön ottaman suomennoksen pohjalta ovat käännös ja kieli korjattuna. Hän on korjauksissaan pyrkinyt mahdollisimman alkutekstille uskolliseen käännösasuun. Lisäksi Saarnivaara on kirjoittanut tunnetun 1052 -sivuisen kirjan Voiko Raamattuun luottaa? (1982)."



"Minun on jano, minun on nälkä"

Johannes 6: 48 Jeesus sanoi: Minä olen elämän leipä.

Johannes 7: 37-38 Mutta juhlan viimeisenä, suurena päivänä Jeesus seisoi ja huusi ja sanoi: "Jos joku janoaa, niin tulkoon minun tyköni ja juokoon. Joka uskoo minuun, hänen sisimmästään on, niin kuin Raamattu sanoo juokseva elävän veden virrat." Jos joku janoaa, niin tulkoon minun tyköni ja juokoon."

Tarve saada opetusta oli selkeä ja vahva. Paikallisesta kirjastosta lainasin lukuisia kirjoja, joiden kautta tutustuin Tampereen katoliseen kirkkoon ja ortodoksisuuteen. Olisihan sitä voinut siirtyä kirkosta toiseen, jos kerta tarvetta oli.

Pohdin ja rukoilin mitä tekisin kirkkoon kuulumiseni kanssa. Reilut puoli vuotta siinä meni. Moni ystävä sanoi, että kyllä kansankirkko tarvitsee myös uskovia jäseniä. Yksi suurimmista ihmetyksen aiheista minulla olikin se, että kirkoissa kävi paljon uudistisyntymättömiä ihmisiä, mutta olihan se hyvä, niinhän minäkin tein. Jostakinhan sitä piti aloittaa, mutta oliko kysymys siitä? Yritin kuunnella mitä ihmettä niissä liturgioissa sanottiin, sanottiinko, että kaikki ollaan Jumalan lapsia, että kaikki ollaan matkalla taivaaseen? Mutta helluntalaisten kokouksissa olikin ihan toinen meininki. Puheet olivat täynnä iloa Jeesuksesta, oli rukousta, laulua ja kehoitusta parannuksen tekoon.

Oma lukunsa olivat vanhat tädit ja sedät, uskon sisaret ja veljet, jotka aina ilostuivat kuullessaan tarinani. Moni rukoili ja syttyi rukoilemaan kielillä. Miten iloitsinkaan jokaisesta kohtaamisesta. Sain osakseni paljon rakkautta ja rukousta.


kuva iltalehti m
Liityin puhelinrukousryhmään. Se oli sitä lankapuhelinaikaa. Hyvä niin! Joku oli saanut sydämelleen, että voihan sitä puhelimessa rukoillakin eikä vaan kertoa kuulumisia tai hoitaa asioitaan. Kerran viikossa soitettiin pöydälle kertyneet rukousaiheet ja kaikki vietiin Taivaan Isän tietoon. Rukousvastauksista kiiteltiin ja joskus puhelin saattoi soida myöhäänkin. Joku oli joutunut sairaalaan ja pahin tapaus oli kun eräs henkilö sai aivoinfarktin. Voi sitä anomisen ja rukoilun määrää! Potilas oli Helsingissä. Ystävä soitti. Jotkut puhuvat placebo-vaikutuksesta, mutta monesti rukoillaan niin, että tuo henkilö itse ei edes kuule. Tämä kyseinen henkilö selvisi täpärästi kuolemalta ja tuli elävään uskoon koomansa aikana!

Kaikki on vajavaista

Ajan myötä eri kirkkokuntiin/seurakuntiin tutustumisen jälkeen (joista niistäkin olisi mielenkiintoisia yksityiskohtia mielessä, mutta tällä kertaa jääkööt, ehkä niihin voi joskus palata) oli aika tajuta, että kaikissa kirkkokunnissa oli vajavuutta. Kaikki on vajavaista, kun me ihmiset olemme asialla. Mutta sydämen usko ratkaisee. Onko Jeesus syntieni Sovittaja? Onko Hän Vapahtajani nyt, tänään ja aina? Se ratkaisee, ei mikään uskonto. Mikään uskonto ei voisi viedä minua taivaaseen, vain Jeesus voi. Kristuksen tulee olla seurakunnan pää. Papin työnantajakin on itse Jeesus Kristus.

Raamatun kirjeessä efesolaisille (muistathan ottamani kuvan Efesosta aiemmassa postauksessa, muuten) luvussa 1 ja jakeissa 22-23 sanotaan, että Jumala, Kirkkauden Isä on asettanut Jeesuksen seurakunnan pääksi. "Ja kaikki hän on asettanut hänen jalkainsa alle ja antanut hänet kaiken pääksi seurakunnalle, joka on hänen ruumiinsa, hänen täyteytensä, joka kaikki kaikissa täyttää." - Selkeämmän käsityksen asiasta saa, jos lukee koko luvun yksi.

Kirkkokriisi tuli ja meni! Onneksi! Mielessä soi kerran jos toisenkin laulu:

Onneni on olla, Herraa lähellä,
turvata voin yksin Jumalaan.
Onneni on olla Herraa lähellä,
tahdon laulaa hänen teoistaan.

...virrestä 517.

Näin jatkui pohdiskelevan nelikymppisen elämä. Töitäkin piti hakea ja niitä sain. Ihme oli melkoinen, sillä näin unen, jossa monet tulevaan työhön liittyvät asiat selvisivät etukäteen. Unessa sain tietää jopa palkan suuruuden prikulleen. Se nimittäin oli niin pieni, että jos en olisi sitä etukäteen nähnyt, en olisi siihen suostunut. Näin olen asian jälkikäteen tulkinnut.

Mitäpä tähän muuta voi sanoa kuin että Herra pitää kaikesta huolen. Varsinkin näin jälkikäteen on helppoa kirjoittaa asioita. Silloin kun asiat ovat käsillä, ei sitä usein ollenkaan ymmärrä, että rukous on kuultu jo. Turhaa hätäilyä ja huolehtimista riittää, mutta kesällä 1994 en kyllä yhtään huolehtinut huolistani. Kaikki kannoin Herralle.

Oikeastaan kuvittelinkin repun, johon sulloin kaikki murheeni, näin sen sitten Golgatan ristin juurella. Huikkailin mielessäni, että siellä se reppu taas on, täynnä ja painava. Herra ota ja auta! Sitä reppuni ristin juurella -rumbaa kestikin melko kauan. Kunnes ajatus; "se on täytetty jo" kuului mielessäni. Kaikki oli jo annettu anteeksi. Ihan kaikki. Eikö minun enää tarvinnutkaan tehdä sitä perkaustyötä? Sitä kun oli niin paljon! Aloinkin jo väsyä. Mutta hei, se on jo täytetty. Iloitse Herrassa, kaikki syntisi on anteeksi annettu. Ja kun rukouspalvelun rouva rukoili jotain iloöljyä ja parantumista niin eihän siinä muuta voinut kuin nauraa ihan ääneen! Niin hyvä on Herra!

...jatkuu...


Voi hyvin!

Kaikkea hyvää uuteen viikkoosi kun se taas alkaa!


1 kommentti:

  1. Hei, olipa kiva löytää tällainen raikas kirjoitus, kun netissä etsin lisätietoa Jumalan kansan Pyhästä Raamatusta, joka minullakin ilonani on. Sain sen joskus Uusi Tie -lehdeltä lahjana. Siunausta sinun päivääsi!

    VastaaPoista

Kiitos kommentistasi!