KESÄLOMA SAARENMAALLA - osa 3

Saarenmaa - täältä tullaan...

Linja-automatka lauttamatkoineen kaikkineen kesti noin kolme ja puolituntia. Tai eihän se nyt mikään lautta ollut, se oli laiva. Siihen ajoi linja-autot ja pikku autot sekä muut maantien kulkijat, mutta kun matka ei ollut niin pitkä äkkiä tulee sanotuksi, että "lautta" mantereen ja saaren välillä. Jännä juttu oli myös se, että lautalla pesivät pääskyset. Pesiä oli monta ja emot syöttivät poikasiaan. Vaikka laiva kulki, se ei heidän elämäänsä haitannut.

kuva saaretar

Merimatkan aikana juttelin erään suomalaisen nuoren rouvan kanssa joka oli perheineen matkassa. Kerroin hänelle tästä meidän kristilliseen majataloon menosta. Suosittelin sitä myös heille, vaikka en nyt sitten ollut siellä käynyt. Hän pähkäili, että leirintäalueen majoitukset riittäisivät heille, mutta ehkä tulevat, jos muuta eivät löydä. Toivottavasti kiinnostuvat. Tulevat yllättymään! Hymyilimme hyvästiksi, ei siinä sanoja tarvittu.

Perillä Orissaaressa

Bussista pois käydessämme samalle pysäkille jäänyt nainen sanoi, että seuratkaa vaan häntä, hän näyttää tien. Ympäristö kaikkineen oli kuin maalla konsanaan. Oli niittyjen kukat, harmaatuneet sähköpylväät, talotkin ja talojen ympäristöt sitä oikeaa maaseutua - kuin ennen vanhaan Suomessa.

Matkalla samaan tahtiin kävelivät kanat ja kukot, heinikossa hyppeli villikissoja vai kotikissojako lienevät olleen, niitä oli kaikenvärisiä ja -kokoisia sen lomamme aikana saimme todeta. Mutta aivan erityisesti huomion kiinnittivät kaikenväriset ruusut ja ruusupensaat talojen pihoilla ja seinustoilla!

Ruusuja hehkeimmässä kukassaan. - Ruusuja, katso ruusuja! Ja sitten se jo näkyi. Hyvin hoidettu piha, kauniit rakennukset, matalat omenapuut, kaunis piha-aita ja kyltti Pyhän Ristin Majutus. Ja kaikki meren rannalla! Siinä se nyt oli, tänne olin soittanut ja nyt oltiin perillä.

Pyhän Ristin Majutus

Talon rouva juoksi vastaan puoliväliin pihaa. Tervetuloa toivotteli ja mieskin tuli ja sanoi, että voiko auttaa laukun kantamisessa. Ja niin meidät vietiin vinttihuoneeseen, jonka seinät olivat kauniin vaalean vihreät. Aurinko paistoi kaunispuitteisen kuin pitsisen puolikaarenmuotoisen ikkunalasin läpi ja ikkunan takana puutarhassa iso jasmiinipuu oli täydessä kukassaan! Näin hyvä on Herra! Ja me molemmat olimme hyvin tyytyväisiä majapaikkaan. Ystäväni oli niin tyytyväinen, että heti suunnitteli, että voisi vaikka häämatkallaan sinne tulla. Ja taas sanoi jo heti perään, että tänne voisi tulla uudelleen ja uudelleen, vaikka juuri olimme saapuneet!

Päärakennus, majoitus puoli

Päärakennus mereltä päin

Entisestä navetasta tehty kahvila/ravintola 

Menimme alas ja kurkistimme vintinportaiden alapäässä sijaitsevaan olohuoneenkokoiseen huoneeseen. Se oli rukoushuone tai Jumalanpalvelushuone tai ihan miten vaan Herranhuone,mutta myös yhdessä nurkassa pieni toimisto hoiti omaa tärkeää tehtäväänsä. Enpä etukäteen tiennyt, että isäntä olikin pappi! Gustav ja Vilja olivat aviopari nimiltään. Gustav kertoi, että heillä pidetään siinä huoneessa joka toinen sunnuntai Jumalanpalvelus, mutta juuri sinä sunnuntaina ei, nyt oli lauantai.

Mitäpä siitä kun ei niin ei! Hän kertoi, että tekee paljon rippikoulutyötä ja myös monet aikuiset käyvät rippikoulun ei pelkästään lapset. Vaan Suomessa jotkut tahot yrittävät väittää jopa lehtien palstoilla, että rippikoulu ei olisi tarpeen. Että eettisten arvojen kurssit ja yhdessäolo riittäisi nuorille. Miten eksyksissä Luojastaan ihminen voikaan olla! Mikään etiikka kun ei sisällä Golgatalla käyntiä. Tosin voihan sitä rippikoulun käydä vaan sen vuoksi, että sitten pääsee tanssimaan. Kuten allekirjoittanut, että eihän se oppi ihan niin mene kuin opettajat ja papit sen suunnittelevat. Mutta olkoon, tanssilavojen kautta Jeesuksen luo oli vaan turhan pitkä matka. Lyhempiäkin reittejä on, sanon hymyssä suin. Elämä on!

Selvitimme Viljalle, että olemme nyt ainakin neljä vuorokautta. Varaukset vahvistettiin kirjoihin ja kansiin olihan paikka sinäkin päivänä ihan täysi.

Ehtoollinen

Gustav ilmestyi ovelle ja sanoi, että voi kuitenkin järjestää seuraavana aamuna ehtoollisen meille. Voi miten ilostuimme! Se oli kuin lahja. Kiitos! Kiitos! Kello 9.30 sopiiko? Sopii. Ja yöllä näin jo unen, että nukuin pommiin siitä ehtoollistilaisuudesta, mutta emmepä nukkuneet. Kello 9.30 olimme paikalla ja Gustav piti Jumalanpalveluksen meille kahdelle! Itkimme. Olimme niin Herran hyvyyden ja ihmetyksen keskellä, että ihan itkimme. Minäkin niistin nenääni vuoroon kesämekon helmoihin ja vuoroon puseron hihaan (silloin kun Gustav oli meihin selin, hih). Ja kun synnitkin sai siihen paikkaan jättää, oli ihmisen hyvä olla! No, saarnaa hän ei tietystikään meille pitänyt, mutta muuten liturgian eestiksi ja osin rukoili ja puhui suomeakin. Omat Raamatut, Piiblit meillä oli mukana ja niin pystyimme seuraamaan Raamatun kohdat omista kirjoistamme.

Se oli Psalmi 84. Psalmissa sanotaan, kuinka ihanat ovat Sinun asuinsijasi Herra Sebaot. Minun sieluni ikävöitsee ja halajaa Herran esikartanoihin, minun sydämeni ja ruumiini pyrkii riemuiten elävää Jumalaa kohti. Löysihän lintunen majan ja pääskynen pesän, johon se poikasensa laskee Sinun alttarisi Herra Sebaot, minun kuninkaani ja minun Jumalani.

Toinen Raamatun kohta oli Luukkaan evankeliumin kylväjävertaus. Luukas 8:4-15. Ja se sana ravitsi myös. Lisäksi ikään kuin erityisesti kuulin kun Gustav sanoi, että Jumala pyhitti 7. päivän lepopäiväksi, että kuusi päivää on työntekoon ja 7. päivä on lepopäivä. Tänään oli lepopäivä. Kiitos Herralle ehtoollisesta ja kaikesta.

Muhu

Sinä sunnuntaina kävimme vielä Muhun kirkossa, mutta emme olleet sisällä kuuntelemassa musiikkia koska se oli sellaista klassista, josta emme kumpikaan pitäneet. Mutta mukavaa oli istuskella kirkkomaan nurmikolla ja katsella sitä valtavaa kaikenikäisten ihmisten joukkoa, joka oli kirkolle tullut. Lapset kiipeilivät valtavassa puussa. Ja Muhussa saimme hyvää kalakeittoa! Aurinko paistoi, - nyt oli kesäloma! Ihanaa!

Lapset Muhun puussa (oma ottama)

...jatkuu...seuraavassa blogikirjoituksessa - osa 4