Monta matkaa - osa 2

Lopulta - noin tunnin kuluttua saavuttiin White Plainsin YWCA:n asuntolalle. Koko matka oli sujunut hyvin. Parikkala - White Plains, NY, kaikki oli okey.

White Plains YWCA

Vastaanoton ystävällinen, nuori nainen totesi passistani, että takana olikin sitten pitkä lento. - Tulet hyvin kaukaa? Yes -vastaukseni päälle hän varmisteli vielä, että onhan Suomi Ruotsissa? - Kuulinkohan oikein, pitäisikö korjata? - Ei, Suomi on itsenäinen maa kuten passissa lukee, Finland. Tyttö hymyili ja hymähti tiedolle, enkä saanut selvää miten se hänen ajatuksissaan jäsentyi. Amerikassa taidettiin ajatella vähän eri tavalla?

Alkoi uusi aikaperiodi. Näin jälkikäteen on mukava todeta, että se oli mukavaa ja vaihtelevaa aikaa. Opettavaista ja jännittävää. Puolentoista vuoden työharjoittelurupeamaan mahtui paljon. Sujuvan kielitaidon oppimiseen meni aikaa noin puolivuotta. Alkuunsa napsin uusia sanoja sanomalehdistä, alleviivailin ja pläräsin pientä punaista Suomi-Englanti -sanakirjaa. Olihan se parempi kuin ei mitään. Työssä oppi väkisin. Niin ja se ma'am -sanakin tuli selväksi. Se on vanhakantainen kohteliaisuus, lyhennys sanasta madam.

kuva thingsicantsay

Amerikkalaiset ihmiset olivat hyvin ystävällisiä ja myötäeläviä. Toisinaan tuntui, että kaikki oli paljon paremmin kuin kotimaassa. En kuitenkaan ala vertailemaan, ja pitihän kaikki arkeen liittyvät asiat olla kunnossa kuten vakuutukset ja sen semmoiset, että yleensä arki sujui. Asioita, joita Suomessa ei välttämättä tarvitse edes ajatella.

Amerikkalaiset työkaverit huolehtivat jopa siitä, että uusi tulokas sai uusia ystäviä. Harrastin tennistä ja myöhemmin sinkkuutenikin oli monelle sopiva tekemisen kohde, sillä siellä ei ilman suosittelijoita kannattanut lähteä treffeille. Joku tunsi aina jonkun ja sitä kautta tutustuttiin edelleen. - Kirkossakin kävin kerran, yleisestä mielenkiinnosta. Ihmettelin ja ilostuin siitä, että papit olivat ovella kättelemässä hyvästiksi ja toivottamassa uudelleen tervetulleeksi. Se oli niin ystävällinen ele, että jäi mieleen vuosiksi eteenpäin kun muuten ei kirkossa tullut käytyä. Oliko se juuri se Jumalan tuoksu, josta Raamatussa puhutaan? Taisi olla.

Tein muutamia turistimatkoja sen puitteissa mitä lomia oli. Ja viikonloppuisin ehti hyvin käydä Kanadan puolella, Montrealissa. Monet asiat, jotka siellä olivat silloin 1980, tulivat meille tänne Suomeen vasta 1990- ja 2000-luvulla! Pitemmän reissun tein Mexico Cityyn ja Acapulcoon. Mexicossa tuntuivat kaikki tuntevan Suomesta juoksija Paavo Nurmen (s. 1897 k. 1973). Finland ja Paavo Nurmi, ja siinä se sitten pääpiirteissään oli. Ja talvisota, se oli joillekin tuttu asia. Muuten ei nykypäivästä mitään. Koko rupeaman päätteeksi matkustin Amerikan mantereen toisesta laidasta toiselle. Piti nähdä ne pakolliset: Disneyland, Florida, New Orleans, Dallas, Texas, Las Vegas, Grand Canjon ja tietysti länsirannikon kuuluisat kaupungit. Puolentoista vuoden jälkeen "olin niin amerikkalainen", että en mistään hinnasta olisi halunnut lähteä pois. Sain valtavasti kannustusta maahan jääntiin, mutta lopulta lähdettävä oli.

kuva tourist destination

Paluulipun ostaminen jäi mieleen. British Airway myi niihin aikoihin kaikista edullisinta Helsingin lentoa. Toimisto sijaitsi keskeisellä paikalla Manhattanilla. - Miten voin palvella teitä, kysyi nuori miesvirkailija. Kyyneleiden kummutessa silmiini sanoin, että haluaisin ostaa lipun Lontoon kautta Suomeen. - Eihän se noin vaikeaa voi olla, myyjä kyseli. Hymyilin vastapainoksi ja nyökyttelin päätäni. - On se, en haluaisi lähteä, mutta nyt minun on lähdettävä maasta. Hän eläytyi asemaani ja oli kanssani samaa mieltä, että viikko Lontoossa keventäisi kotiin paluuta. - Joku päivä tulet sitten uudelleen, hän kannusti. - Niin, niin varmaan. Tänne voi palata, hymyiltiin loppukevennykseksi yhdessä. Sopiva lento löytyi, ja pian liput oli ostettu.

Elämässä olikin ehkä tärkeintä osata luovuttaa. Tiesin jo lähtiessäni, että tämä matka tulisi päättymään, mutta olin unohtanut. Olin kotiutunut, liiaksi.

Yksi kuitenkin oli varmaa. Suomeen en halunnut jäädä. Matkustuskärpänen oli purrut oikein kunnolla, ja asialle piti keksiä ratkaisu. Oikeastaan se olikin jo takataskussa. Siitä syystä en kai sitten kuitenkaan hyväksynyt sitä mahdollisuutta, että olisin mennyt leikisti naimisiin. Moni teki niin. Mutta en minä, se ei tullut kuuloonkaan. Eräs ystävä ehdotti, että sopisin matkailualalle vaikka oppaaksi. Hyvä idea tuli poimituksi talteen.

Suomessa minua odotti vanha äiti ja koirakin vielä eli. Harmaantuneita molemmat. Olosuhteet näyttivät vaativan hetken paikallaan oloa. Ihan heti en saanut töitä, ja niin päätin viettää kesän äidin kanssa. Vuosia myöhemmin tajusin, että se oli yksi elämäni parhaista päätöksistä.

Kesä istuttiin keinussa, sen minkä ilmat salli.

kuva kotisiili

Ihasteltiin luonnon kauneutta ja puhuttiin yhtä sun toista. Ei kovin tärkeää, mutta silti. Äiti muisteli vanhoja asioita, ja ehdotteli minulle ratkaisuja tulevaisuuteni suhteen. Aina tuntui olevan tärkeää, että mitähän se Onni, isä, tähän sanoisi. Syötiin ja saunottiin. Hän kehui omaa oloaan erinomaiseksi, mutta selväähän se oli, että erinomaiset ajat olivat olleet ja menneet. Muisti rakoili ja päätä huimasi. Naapuri ehdotti, että kyseltäisiin sairaalasta hoitopaikkaa. Kun sitten paikka järjestyi, niin ei hän siitä tykännyt, sanoi, että lähtee kotiin heti kun vaan voi. Toivoi, että joku oikeasti sairas saisi hänen paikkansa. Lopulta niinhän siinä sitten kävikin.

kuva pienimatkaopas

Äidin vielä eläessä hain matkaoppaaksi matkatoimistoon, joka teki matkoja niin Eurooppaan kuin Yhdysvaltoihin. Se oli pitkä ja jännittävä prosessi, mutta lopulta asia ratkesi positiivisesti. Pääsin pois Suomen kylmistä talvista tehtäviin, joista pidin.

Olin Kanariansaarilla kun veli soitti suru-uutisen. Samalla viikolla olin nähnyt unen, jossa iso valkoinen laiva tuli vastaan kylätiellä, maantiellä, siellä kotona. Miten se laiva nyt tietä pitkin purjehti? Ja miten valtava ja valkoinen se olikaan! - Äiti oli lähtenyt omalle matkalleen, sille, josta usein isän kanssa kinasteli että kumpi lähtee ensin. Siinä suhteessa äiti hävisi. Usein antoi isän voittaa, ihan muuten vaan.

Alkoi taas uusi aika. Äiditön ja isätön. Ja alkoi matkaopasaika ja suruaika. Elämä oli koko ajan muutosten alla. Monta matkaa oli tullut tehtyä, ja monta oli vielä edessäpäin.

Finnairin lento Ateenaan, viimeinen kuulutus, matkustajia pyydetään siirtymään portille 5. Nyt sitten Kreikkaan. Pääsisiköhän sitä joskus vielä Amerikkaan? Tai lopulta - oliko sillä sitten kuitenkaan merkitystä?

------------

Lopuksi: Toivon sinulle hyvä lukija, millä matkalla sitten tällä hetkellä lienetkin, toivon sinulle oikein hyvää matkaa! - Voi hyvin ja siunausta elämääsi nyt ja aina!