Jo vanhakin nyt nuortuu ...

Tämä on tarina koppakuoriaisesta.

Los Pacosin takaa lähtevä tie

Taivalsimme Fuengirolan takamailla, maaseudulla, ei kuitenkaan vuorenrinteillä vaan maanteitä pitkin. Jos sinne haluat, bussinumero yksi menee sinne lähelle. Jää Girasolin pysäkillä pois. Girasol on puolestaan se suomalaisten suosima, kaunis asuinrakennus (osaketalo), jonka sisäpiha on kaunis. Samassa kompleksissa toimii Suomela-niminen -yhdistys, jossa on paljon harrastustoimintaa talvisin. Girasolissa on myös ihana uima-allas, joka pidetään hyvässä kunnossa.

Ihastelimme lehmiä, kissoja, koiriakin, valtavia oljanteripuita. Pysähdyimme valkoisen kirkon eteen, josta lähti idyllinen kylätie.

Villiintyneitä ruusuja

Ruusuja kukki rönsyillen pitkin tienreunuskivikkoja.

Espanjalaisia lehmiä :)
 

Kukko kiekui kuin ei aamua pitemmälle olisi ymmärtänyt ollenkaan. Perhoset lentelivät kukasta kukkaan.Lintujen laulu oli erilaista kuin kaupungissa. Kaikki lauloivat kuin konserttiaan pitäen, yhteen ja erikseen.

Vaan sitten eteemme kipitti kiireinen koppakuoriainen, koko mustissaan. Mistäs tuut? Minnes meet? Ei vastaillut - ei edes pysähtynyt. Kiirettä piti.

Sitä me sitten alettiin seuraamaan. Edessä oli autotien ylitys. Mies tarjosi jo käyntikorttiaan tuntien minut pieniä toukkia varjelevaksi. - Nosta takaisin nurmikolle. Vaan tällä kertaa ei. Pilke silmäkulmassa sanoin, että mistäs sitä tietää, jospa se onkin matkalla kotiin. Kävi asioilla. - Katsotaan pääseekö tien yli. Jos pääsee annetaan aplodit! Voi ei, voiko niin tehdä? Voi. Pakkohan sen on päästä kotiin, jos niin on. :)

Pari minimuurhaista näytti ensin syövän kun tielle sattuivat. Pudota kellahti jalkakäytävältä tielle. Selälleen. Potki ilmaan hurjasti ja kääntyi taas menemään. Suoraan tien yli. Suoraan, ei kiemurrellen.

Ensimmäisenä tuli mopo. Selvisi. Hiukan kellahti kun pyörä meni niin läheltä, ja taas jatkoi. Sitten jo valkoinen auto tuli, ja toinen ja kolmas. Voi ei yhden kohdalla taas ilmavirta heitti matkaajan selälleen, mutta ei jäänyt alle. Siinä me isot elämänkoululaiset jo eläkkeelle päässeet seurattiin tapahtumaa, jonka lopputuloksesta ei ollut varmaa. Jäisikö henkiin vai selviäisikö?

Vaan niin siinä kävi - ei se saanut naarmun naarmua. Onnistuneesti käveli kohti toisen puolen jalkakäytävää. Annoimme aplodit. Nauroimme ja minä ainakin iloitsin, että selvisi. - Elämä on! Nyt se oli hyvää. Kiva oli jatkaa eteenpäin. Meidän tietä. Tärkeällä pikkueläimellä omansa. Tätäkö se sitten oli? Vanhana nuortuu.

Mies sanoi, että nyt tulee seurattua enemmän luonnonkulkua. Näinhän se on. Kaikki ajat ovat tärkeitä. Pienessä hetkessä voi tapahtua suuria. Niin suuria, että tajuaa vasta myöhemmin.

Mukavaa päivää sinulle hyvä lukija! Voi hyvin & palataan.