Tie - 5

Iso koukku - rukous!

Jotkut saarnaajat sanovat, että se on sitä taivaallista kelausta. Sitä kelausta kesti seuraavat seitsemän vuotta! Kesällä 1987 Suomeen saapui maailmankuulu saarnaaja Billy Graham (synt.  07.11.1918 - ). Lienee se ollut jonkun mainoskampanjan tulosta, mutta yleisestä mielenkiinnosta halusin osallistua tuohon tilaisuuteen, joka pidettiin Helsingin Olympiastadionilla. Työkaveri lähti mukaan. 

Kovinkaan paljoa en tuosta tilaisuudesta enää muista, mutta sen oikein hyvin, että ainakin saarnaaja kehotti ihmisiä rukoilemaan. Hän sanoi, että Jumala kuulee kaikki rukoukset. Minä otin siitä niin onkeen, että aloin rukoilla oikein kunnolla. Tarvettahan oli - yhtä sun toista puuttui! Merkillisesti mieleen jäi myös se hetki, kun ihmiset vastasivat myöntävästi kysymykseen: Tahdotko tänään pyytää Jeesusta sydämeesi? Tahdotko sanoa Hänelle: Kyllä. Suorastaan nolostuin monien ihmisten puolesta kun he nousivat paikoiltaan ja lähtivät kohti alttaria. Miten nurja mieleni olikaan! Toisaalta olisin halunnut osallistua myös seuraavan illan tilaisuuteen, mutta ystäväni ei halunnut tulla. Vieläkin muistan kun hän sanoi, että voithan sinä tulla tänne yksin. Miksi olisin halunnut tulla, jos toinenkaan ei halunnut, miksi minä sitten olisin halunnut? Tyhmä minä!

Vanha virsi sanoo näin:

Tie valmis on, voin löytää sen

keskellä kysymyksien.

On koottu sirpaleenikin

kämmeneen Herran, pieninkin.

En tiennyt etsiväni mitään. Olin pelkästään utelias elämän erilaisia ”juttuja” kohtaan. Olin aina ollut. Niinpä kun syksyllä 1993 silmiini osui lehti-ilmoitus Alppilan kirkossa järjestettävästä rukoustapahtumasta koin sen yhtä mielenkiintoisena kuin minkä muun tilaisuuden tahansa. Kuten esimerkiksi entisen Tsekkoslovakian Baletin vierailun Helsingin Oopperaan. En minä sinnekään ketään mukaani saanut. Menin yksin. Baletti oli kaunista katseltavaa ja musiikki sielua hivelevää.

Sattuipa sitten niin, että vieressäni istunut vanhempi mies kysyi väliajalla minkä näköisiä tanssijat olivat. Voisitko kuvailla esityksen sisältöä, pyysi. Olipa se merkillinen kysymys. Hän arvasi hämmästykseni ja kertoi heti, että on sokea. Olin äärimmäisen otettu tuosta klassisen musiikin ystävästä. Kuulemma ei ollut ensimmäistä kertaa, vaan aina silloin tällöin vieraili Oopperassa, vaikka asuikin Jyväskylässä. Tuo kohtaaminen oli jälleen yksi hetki elämänvarrelta, joka puhutteli ja jäi mieleen vuosikymmeniksi! Oikeastaan olin jo nuorena päättänyt, että yritän kuunnella muita ihmisiä ja yritän oppia heistä jotain. Olin varma, että kaikilla ihmisillä on jotain merkittävää kerrottavaa toisille. 

Alppilan kirkko

Soittelin tuttuja läpi. - Ei, ei kaljalle, vaan Alppilan kirkkoon katsomaan sitä ihmeellistä asiaa, että ihmisiä kaatuu kirkonlattialle!  Lähde nyt vaan, olisi mukavampi seurassa. - No, ei sitten. Kaikilla tuntui olevan esteitä tai muuten vaan ei kiinnostanut. Mutta menin yksin. Kaikkea sitä tuleekin sitten tehtyä, pohdin matkalla kirkkoon. Piti päästä itse katsomaan. Kerrotun mukaan kaatumiseen vaikutti rukous. Tilaisuuden järjestäjinä olivat ekonomi Pirkko Jalovaara ja pastori Seppo Juntunen.

Aikoinaan Suomessa oli vaikuttanut saarnaaja Niilo Yli-Vainio (s. 1920 k. 1981). Hänestä kohuttiin aina televisiota myöten. Olin silloin nuori. Eivät ne asiat minua suuremmin kiinnostaneet, mutta kerran pysähdyin katsomaan televisio-ohjelmaa, jossa Yli-Vainio esiintyi. Isä istui kiikkutuolissa ja äiti nojatuolissa. Hiljaa piti olla. – Kahotaan nyt! Voi ihmettä! Oliko se hypnoosia? Äitiä ihan nauratti. Mummotkin kaatuivat! Eikä siitä selvää tullut. Nykyisin on mahdollista nähdä Youtubesta joitain pätkiä Niilo Yli-Vainion kokouksista.

Niilo Yli-Vainio saarnaa

Tunnelma Alppilan kirkossa oli aivan ainutlaatuisen lämmin ja ystävällinen. Merkillistä oli myös se, että kun Pirkko Jalovaara puhui, tuntui kuin hän olisi puhunut juuri minulle. Hän kehotti lukemaan Raamatusta Johanneksen evankeliumin jos se ei ollut tuttu. Se oli minun juttuni. Tuntui, että juuri sitä tietoa tarvitsin!  Illalla kaivoin Raamatun piilopaikasta, jossa sitä säilytin. Olin näet hankkinut Raamatun vuonna 1992 suuren Osta oma Piblia –kampanjan yhteydessä. Pitihän se olla, vaikka yleissivistävistä syistä. Ja siinä oli kuulemma paljon sananlaskuja. Niistä minä olin aina pitänyt. Hyvät, pahat ja rumat –ohjelman toinen vetäjä Jari Sarasvuokin korosti, että Raamattu oli ihan hyvä kirja ja sitä saattoi lukea, vaikka uskossa ei ollutkaan.

Kirkossa puhuttiin Pyhästä Hengestä kuin parhaasta kaverista tai ystävästä. Ihmettelin. Kuvittelin tämän Hengen leijailevan ihmisten päälakien yläpuolella ja olkapäitten välissä. En ollut koskaan ennen kuullut puhuttavan Pyhästä Hengestä!

Loppussa oli rukouspalvelua. Sitä tärkeintä, jonka vuoksi monet ihmiset olivat sinne saapuneet. Jotkut sairaat tai vammaiset istuivat pyörätuoleissa ja toisilla oli kyynärsauvoja. Sauvat kaatuilivat lattialle. Kävi kova kolina. En minä lopultakaan olisi sinne alttarille mennyt, mutta joku nainen tuli kysymään, että olinko menossa. Hänen kasvonsa suorastaan säteilivät. Hän puhui lämpöaallosta ja hyvästä olosta, joka rukouksesta oli seurannut. Hän sanoi menevänsä uudelleen.

...rukousta...

En voinut jättää käyttämättä tuota tilaisuutta. Pitkän odottelun ja jonotuksen jälkeen sain osakseni rukousta.  Pirkko Jalovaara, kysyi asiaani. Minulla oli kaksi toivomusta, mutta luulin, että vain yhtä asiaa voi pyytää (hih!). Sanoin, että minua vaivaa ajoittain paha allergia. Hän sanoi, että Jumalalle on kaikki mahdollista.  Ja laittoi kädet pääni päälle. Hän rukoili muutakin, mutta tuo lause; Jumalalle on kaikki mahdollista, jäi mieleeni. Tunsin lievän uuvahtamisen, osin kaaduin ja sitten jo halusin lähes kiitää ulos. Kyyneleet yrittävät täyttää silmäni. Voi taivas, en halunnut itkeä. Mikä minuun oikein meni. Jumalalle on kaikki mahdollista. (Markus 10:27, Matteus 19:26).

Sinä iltapäivänä aiemmin kirkossa olin kuiskaten kysynyt vieressäni istuneelta mieheltä, että miksi sitä pitää kaatua. Hän ei silloin sanonut mitään, kohotteli vain hartioitaan ja oli hiljaa. Nyt hän sattui tulemaan ulos samaan aikaan ja sanoi, että kaikkeen ei aina ole selitystä. Ajattelin, että hän oli väärässä, mutta en hennonnut sanoa sitä hänelle. Olin varma, että kaikelle sille mitä kirkossa tapahtui, täytyi olla jokin selitys!

Nyt olin hypännyt junaan, jonka määränpäästä minulla ei ollut aavistustakaan! Nyt olin nähnyt ikään kuin tienviitan, mutta olihan niitä muitakin! Kotiin päästyäni kirjoitin päiväkirjaani, että olin ollut elämäni ainutlaatuisimmassa tilaisuudessa!

 – Niin ja sitä Raamattuakin voisi nyt lukea. Vaan olipa se paksu kirja! Silti päätin, että luen sen kannesta kanteen, vaikka jakeen illassa. Ja lyhytkin sai riittää.

Evankeliumi Johanneksen mukaan:

Alussa oli Sana, ja Sana oli Jumalan tykönä, ja Sana oli Jumala. Hän oli alussa Jumalan tykönä. Kaikki on saanut syntynsä Hänen kauttaan, ja ilman Häntä ei ole syntynyt mitään, mikä syntynyt on. Hänessä oli elämä, ja elämä oli ihmisten valkeus. Ja valkeus loistaa pimeydessä, ja pimeys ei sitä käsittänyt…

....jatkuu....

                                      Hyvää uutta päivää sinulle hyvä lukija! Voi hyvin!